perjantai 26. kesäkuuta 2009

Lomakakun myötä kesälomalle

Tässä pieni lomakakku töihin tänään. Pohja on suklaakääretorttupohjasta ja sisällä on geishatäyte (1 prk vatkattua vispikermaa, 1 prk vaniljarahkaa, 1 levy Geishaa ja 3 liivatetta), päällä on Flora vispiä ja marsipaanikukkasia.

Tämän kakun myötä siirryn kesälomalle enkä tee lomallani myöskään kakkuja. Sen sijaan matkaamme koko perhe Välimeren lämpöön, ja jatkan kakkuilua sitten lomani jälkeen toivottavasti uusin ideoin ja välineinkin.
Kaunista kesää kaikille blogin lukijoille ja muille kakuttelijoille!

Sokeriperhonen

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Juhannuksen sydänkakku

Mökille on vaikea roudailla marsipaanikoristeita, joten vein pelkän maalatun sydänpäällisen ja valmiiksi täytetyn kakun vuoassa. Sitten oli helppo vain laittaa päällinen kakun päälle ja pursotella reunat. Kakku on kuuden munan, ja sisällä on mangokakkureseptistä pelkkä sisälmys, kostutus vaniljasokerivedellä. Pursotukset on Flora vispiä. Tarkoitukseni oli tehdä jonkinlainen retro-kakku eikä siitä nyt varsinaisesti aivan sitä tullut, mutta mukiinmenevä mökkikakku juhannuksena kuitenkin.

Kaunista keskikesää!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Muita synttärikakkuja

Tässä vielä kaksi muuta synttäreillä tarjolla ollutta kakkua. Ensimmäinen on Taikinaterapian lakkakakku, joka olisi todella ollut syytä tehdä vähän pienemmässä vuoassa. Nyt tästä tuli enemmänkin torttu kuin kakku. Ehkä joskus voisi tehdä täytteen vaikka puolitoistakertaisena. Mutta maku oli todella hyvä ja leipäjuustopohja oli kiva. Koristeet menivät miehen mielestä tässä kuulemma överiksi mutta kun kaapissa oli oranssi kukka niin kakkuunhan se päätyi. :-)

Toinen kakku on valkosuklaa-sitruunakakku Ullan kirjasta suoraan. Oikein hyvänmakuiseksi kehuttiin sitäkin. Ullan kirjassa se taisi olla aurinkokakun nimellä.

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Sinisen satulinnun kakku

Tänään valmistui sinisen satulinnun kakku. Linnun piti saajan mukaan olla sininen vihrein siivin ja muutoinkin kaiken piti olla hyvin satumaista. Päivänsankari rakastaa veden värejä: turkoosia, minttua ja muita vihreitä ja sinisiä ja ilmeisesti pinkin aikakausi on nyt takanapäin. Itse kakku kun ei missään tapauksessa saanut olla pinkki vaan vaaleanvihreä! Kakun välissä on mansikkamousse ja kakkupohja on kuuden munan kokoinen. Välissä on sokerikreemi ja päällä marsipaani sekä marsipaanikoristeet.

Rakkaat onnittelut päivänsankarille!

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Kaksi kakkukuvaa

Tässä tuttavien lapsille kakkukuvat, joihin äidit itse tekevät kakut. Ensimmäinen on Akun kuva, johon sain tarkat ohjeet. Poikkesin kyllä pienin tähdin! :-) Seuraava on naapurin jalkapalloa harrastavan pojan kakkukuva, johon ainoastaan toivottiin Arsenal-joukkueen logoa. Lisäsin siihenkin muutaman tähden. Oikean logon näkee täältä. Molemmat kuvat ovat marsipaania ja maalasin ne pastaväreillä, osittain laimennettuina vedellä. Tuo valkoinen Wiltonin pastaväri (jota kutsun korjauslakaksi kun se on niin samanlaista) meinaa aina sekoittua viereiseen väriin vaikka kuinka odottaisi ensin viereisen värin kuivumista. Lisäksi siitä tahtoo alta kuultaa alla oleva väri. Pitänee vain harjoitella...
Onnea Sampo ja Luukas!

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Haukiloinen

Tässä kuva marsipaanihauesta, joka on menossa ystävän miehen kakkuun. Mies on armoton kalamies. Toivon tämän muistuttavan edes pikkuisen oikeaa haukea, innoittajani oli Rouva Veen ahven. Tähän kalaan en tee kakkua vaan sen tekee kalamiehen vaimo itse. Kala on tehty kokonaan marsipaanista ja värjätty pastaväreillä. Päälle sivelin hieman hopeakimalletta, jotta kalaan tulisi oikeanlainen kalan kimmellys. Kalaonnea ei tarvita tämän fisun saalistamiseen!

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Katriina - viidakon kuningatar

Tässä komeilee viidakkosynttäreiden pöydän kunkku...eikun kuningatar. Päivänsankari nimesi leijonakakun saman tien Katriinaksi, vaikka selkeästi kyseessä onkin urosleijona. Koska tämä naarasleijona-suunnitelma tuli ilmi vasta kun pursottelin uroksen harjaa, päädyimme yhteisymmärryksessä laittamaan Katriinalle kukkia tukkaan. :-)



Leijona on tehty 5 munan normaalista kakkupohjasta ja sisällä on mansikkamousse, tytön lemppari. Tein sen seuraavasti: 1 prk mansikkakermaa vatkattuna vaahdoksi yhdistetään 1 prk flora vanillaa vatkattuna vaahdoksi, lisäksi mansikkasosetta, sokeria ja 7 liivatetta. Leikkasin kakun sitten mieleni mukaan leijonan pään malliseksi, mallina toimi tytön pehmoleijona. Töpöttelin kakkua kämmenillä hieman kasaan ja oikeamman malliseksi. Se on oikea palapeli.
Kakun päälle laitoin värjätyn sokericremen, ja sen päälle keltaisella ja ruskealla värjätyn marsipaanin. Korva ja silmä oli aikaisemmin tehtyjä, myös marsipaanista. Luomet tein nyt marsipaanista, jotta ne olisivat aidomman näköiset. Silmään tein heijastuksen valkoisella pehmolelun mukaan, ja se näyttää aika hienosti aidolta! Maalasin leijonan leukaan ja silmien lähelle valkoista ja mustaa siveltimellä. Harja on pursotettu spagettityllalla ja se on samaa sokercremeä kuin on marsipaanin allakin.
Kaiken kaikkiaan olen tähän kakkuun hyvin tyytyväinen, mutta mittasuhteet ehkä aavistuksen heittävät. Harjaosa olisi voinut olla reilusti isompi ja kuono paljon pienempi, mutta pääasia että kakun saaja oli tyytyväinen.

Onnea paljon päivänsankarille!

maanantai 25. toukokuuta 2009

Hello Kittyn pupukaveri -kakku

Ken tietää niin kertoo minullekin, kuka on tuo mystinen pupujussi, joka on Hello Kittyn paras kaveri. No, tätä pupusta lähdettiin nyt tekemään kakkua, joka viedään huomenna päiväkotiin.

Nyt tämä pursotustyyli onnistui hyvin, kun teinkin kaksi pystysuoraa raitapursotusta vierekkäin ja maltoin jättää tarpeeksi pienen välin tuolle röyhelölle.

Olen pitkään haikaillut ruudun perään, sillä ruutuja ei paljon näy kakkumaailmassa. Niinpä tein marsipaanipohjaan ensin ruudukon siveltimellä ja koristeet päälle vasta sen jälkeen. Kimallusta on taas kehissä niin kukkasissa kuin Hello Kittyn pupukaverin puvussakin. Sisällä on 5 munan kakkupohja mansikkamoussetäytteellä. Pursotukset Hyla vispikermalla ja kokeilin ensimmäistä kertaa kaksiväristä pursotusta. Näin vaaleilla väreillä ja pienellä tyllalla ei värit hirveästi erottuneet, mutta kyllähän sillä kivan efektin saa aikaan.

Koristeita tulevaan satulintukakkuun

Erään kakun teemaksi varmistui "sininen lintu jolla on oranssi nokka ja kiiltävät siivet ja muutenkin pitää olla satumainen". Heh...siitäpä lähdettiin kehittelemään ja tässä on tulevan satulintukakun koristeita. Kaikki koristeet on tehty marsipaanista, ja pallot on tekemisen jälkeen pyöritelty kimalteissa. Turkoosit on pyöritelty tässä stardustissa, jota tilasin Englannista. Muutoinkin koristeissa käytetty runsaasti kimalteita. Linnusta tuli epäilyttävästi hylkeen mallinen..

Ruusuinen 70-vuotiskakku

Tässä on kakku 70-vuotissyntymäpäiville, ja päivänsankari halusi kakkuunsa kirkkaanpunaisia ruusuja, muutoin ei ollut kummempia toiveita. Kakussa on 6 munan pohja ja sisällä valkosuklaa- ja mansikkamousset seuraavalla yksinkertaisella reseptillä: 2,5 dl hylavispikermaa vaahdotettuna omassa kupissaan, 1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta vaahdotettuna omassa kupissaan, sekoitetaan yhteen ja lisätään 6 liivatetta. Sitten seos kahteen osaan, ja toiseen tulee 3/4 levyllistä valkosuklaata sulatettuna ja toiseen osaan n. 3-4 dl mansikkasurvosta. Sitten vaan toinen toiseen väliin ja toinen toiseen.
Päällinen on myös vispikermaa, ja tällä kertaa laitoin hieman liikaa ilmeisesti vaniljakreemijauhetta, koska kermasta tuli aavistuksen kellertävää. Sivupursotuksissa meinasi jäädä näkyviin pohjaa kun en tehnyt noista pystyraidoista tarpeeksi leveitä. Muutoin kakusta tuli aivan mukiinmenevä peruskermakakku. Kaikki kukat ja lehdet on tehty marsipaanista, pinta on vedetty aaltoilevaksi Wiltonin ikkunaskrapalla.