Tämä on sovellettu Hellapoliisin jälkiruokaohjeesta. Tein sen kuitenkin hieman eri tavalla ja lisäsin liivatteita. Ohjeesta riittää 6 munan kakun kahteen väliin.
3 liivatetta
1 pss tuplasuklaa-Fanipaloja
200 g vanilja-tuorejuustoa
1 prk flora vanillaa
1 levy Fazerin sinistä
2 tl vaniljasokeria
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ainakin 10 minuutiksi. Vatkaa vanilla vaahdoksi ja lisää tuorejuusto ja vaniljasokeria. Sekoita joukkoon sulatettu suklaa. Lisää liivatteet ohuena nauhana tähän seokseen. Pilko fanipalat pieniksi palasiksi ja lisää seokseen. Laita kakkuun kahteen väliin, ja anna hyytyä seuraavaan päivään. Täyte sopii hyvin kaakaopohjaan, ja kostutusnesteenä toimii hyvin esimerkiksi maitokaakao.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kakkujen reseptejä ja täytteitä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. lokakuuta 2009
maanantai 10. elokuuta 2009
Irish coffee -täyte
Alun perin tämä ohje on saatu aikanaan Anna-lehden ruokakorteista vuonna miekka ja kirves, mutta tämä on niin mainio ohje, että hieman sovellettuna se sopii hyvin kakuntäytteeksi. Tämä on siis alun alkaen keksipohjainen hyytelökakku, mutta se sopii loistavasti tumman kaakaopohjan kanssa täytekakun sisälle. Olen siis tehnyt tähän vähän muutoksia mm. siksi, että ei tulisi hävikkiä (alun perin juustoakin oli vain 300 g jne.)
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 keltuaista
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl viskiä tai konjakkia (Alkon minipullollinen lähes kokonaan)
1 dl vahvaa kahvia
6 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
2 valkuaista
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen vähintään 10 minuutiksi. Vaahdota kerma ja valkuaiset omissa astioissaan. Sekoita sähkövatkaimella juustoon sokeri, keltuaiset, vaniljasokeri, viski ja kahvi. Lisää tähän seokseen tilkkaseen vettä sulatetut liivatelehdet, ja lisää sen jälkeen molemmat vaahdot. Kaada täytekakun kahteen väliin ja anna hyytyä jääkaapissa joko n. 4 tuntia tai yön yli. Päälle sopii kermavaahto, sokerikreemi tai suklaakuorrute.

maanantai 12. tammikuuta 2009
Limemousse
Alkuperäinen ohje on Valion vadelma-limettihyytelökakusta, jota aavistuksen muokkasin. Tästä annoksesta riittää yhteen täytekakkuun kahteen väliin. Tämä on aika kirpsakkaa, joten kannattaa harkita sen kaveriksi esim. valkosuklaamoussea.
6 liivatelehteä
3 limettiä (2:n raastettu kuori, 3:n mehu)
1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
4 dl kuohukermaa
Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Pese limetit huolellisesti ja raasta kahdesta limetistä kuoren vihreä osa. Purista limeteistä mehu. Sekoita kuori ja mehu juuston joukkoon. Purista liivatelehdistä liika vesi pois ja liuota ne kiehuvaan vesitilkkaan. LIsää seos ohuena nauhana täytteen joukkoon. LIsää sokerit ja lopuksi vaahdotettu kerma. Täytä kakun välit moussella ja anna hyytyä seuraavaan päivään jääkaapissa.

maanantai 15. joulukuuta 2008
Suklaa-vaniljakakku
200 g voita
170 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
3 munaa
1 rkl vaniljasokeria tai 1 vaniljatanko raaputettuna
0,5 dl kermaa
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vaahdota voi ja sekoita suklaasula joukkoon. Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä vaahdot. Sekoita joukkoon vanilja, kerma sekä jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Kumoa taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista kakkua 175-asteisessa uunissa vajaa tunti.

perjantai 5. joulukuuta 2008
Päärynämousse
Päärynämoussea näkyy tehtävän blogeissa myös creme vanillasta, mutta minä tein kuitenkin rahkan ja kerman sekoituksesta.
2 tlk säilykepäärynöitä
1 prk flora vispiä
1 prk maitorahkaa
reilu puoli desiä sokeria
ripsautus vaniljasokeria
3 liivatelehteä
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ainakin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma ja lisää joukkoon maitorahka ja soseutetut päärynät sekä sokerit. Lisää kuumaan vesitilkkaan sulatetut liivatteet nauhana seokseen. Täytä kakku ja laita hyytymään seuraavaan päivään. Käytä päärynäpurkkien liemi kakun kostutukseen.

Suklaamousse
200 g taloussuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
2 munaa
2 dl kuohukermaa
4 liivatelehteä(0,5 dl konjakkia/kahviliköriä tai sitruunamehua)
(1 pss pakastevadelmia)
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä ainakin 10 minuuttia. Liuota liivatelehdet kuumennettuun konjakkiin/likööriin/veteen/sitruunamehuun. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi eri kupissa. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kevyesti, ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää keltuais-juustoseokseen sulatettu suklaa ja sulatetut liivatelehdet. Sekoita vielä joukkoon valkuais- ja kermavaahdot. Leikkaa kakku kolmeen osaan ja kasaa kakku nurinpäin vuokaan. Laita moussea kahteen väliin ja ripottele vadelmia päälle kumpaankin väliin. Anna hyytyä yön yli jääkaapissa.

tiistai 25. marraskuuta 2008
Mokka-suklaatäyte
Tämä on siis alun perin Ilonan kakkulaatikosta, mutta tässä tämä herkullinen ohje
2,5dl mokkakermaa
150g Geisha-suklaata
200g Valion vaniljarahkaa
3 liivatelehteä + tilkka vettä
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa varovasti mikrossa sulatusteholla välillä sekoittaen. Sekoita sula suklaa ja vaniljarahka keskenään. Liuota liivatelehdet kuumaan vesitilkkaan ja kaada seos ohuena nauhana suklaa-rahkaseokseen. Sekoita hyvin. Vaahdota kerma ja kääntele se täytteen joukkoon.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Päärynämousse
Päärynämoussea näkyy tehtävän blogeissa myös creme vanillasta, mutta minä tein kuitenkin rahkan ja kerman sekoituksesta.
2 tlk säilykepäärynöitä
1 prk flora vispiä
1 prk maitorahkaa
reilu puoli desiä sokeria
ripsautus vaniljasokeria
3 liivatelehteä
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ainakin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma ja lisää joukkoon maitorahka ja soseutetut päärynät sekä sokerit. Lisää kuumaan vesitilkkaan sulatetut liivatteet nauhana seokseen. Täytä kakku ja laita hyytymään seuraavaan päivään. Käytä päärynäpurkkien liemi kakun kostutukseen.
2 tlk säilykepäärynöitä
1 prk flora vispiä
1 prk maitorahkaa
reilu puoli desiä sokeria
ripsautus vaniljasokeria
3 liivatelehteä
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ainakin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma ja lisää joukkoon maitorahka ja soseutetut päärynät sekä sokerit. Lisää kuumaan vesitilkkaan sulatetut liivatteet nauhana seokseen. Täytä kakku ja laita hyytymään seuraavaan päivään. Käytä päärynäpurkkien liemi kakun kostutukseen.
Mangokakku
Kakun ohje on joskus ollut vuosia sitten naistenlehdessä tai Pirkassa, olen soveltanut ohjetta jonkin verran. Esim. päällyskiilteeseen kannattaa jättää liemi mukaan, jotta siitä tulee kiiltävä ja sileä.
150 g kaurakeksejä
75 g voita tai margariinia
Täyte:
6 liivatelehteä
yhden sitruunan mehu
500 g rahkaa
2 dl kermaa
1 1/2 dl sokeria
2-3 tl vaniljasokeria
2 prk mangoa soseutettuna ilman liemiä (á n. 400 g)
Päällinen
1 prk mangoa soseutettuna liemineen (n. 400 g)
3 liivatelehteä
tilkka vettä
Liota liivatelehdet kylmässä vedessä ainakin 10 minuutin ajan. Vuoraa sillä aikaa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja valmista pohja. Murskaa keksit pieneksi muruksi ja sekoita sulaan voihin. Painele vuoratun vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi lusikan avulla. Kuumenna sitruunamehu pienessä kattilassa ja sulata siinä liivatteet. Vaahdota kerma. Sekoita kermavaahto, rahka, mausteet ja mangosose. Lisää hitaasti norona liivateseos soseeseen. Laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi. Valmista päällinen liottamalla ensin liivatteita yli 10 minuuttia kylmässä vedessä. Soseuta mangot ja lisää sitten veteen sulatettu liivateseos mangososeeseen. Kaada kakun päälle ja anna koko kakun hyytyä rauhassa seuraavaan päivään.

perjantai 31. lokakuuta 2008
Mansikka-jugurttitäyte
Tämä on tosiaankin alun perin Valion ruokavihkosista, joita tuli aikanaan postissa. Löysin ohjeen myös nettisivuilta, ja se on täällä.
5 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
4 dl mansikkajogurttia
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
puoli litraa mansikkasurvosta
Liota liivatelehtiä vähintään 10 minuuttia kylmässä vedessä. Soseuta mansikat ja sekoita ne jogurtin joukkoon, lisää sokerit. Vatkaa eri kulhossa kermavaahto. Sulata liivatelehdet pienessä tilkassa vettä ja lisää norona jogurttisoseen joukkoon. Lisää lopuksi kermavaahto. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria. Jaa kakku kolmeen osaan, ala täyttää takaisin vuokaan kakkua nurin perin (päällysosa ensin kumolleen pohjalle jne.) Lisää täytettä kakun kostutettuihin väleihin ja anna hyytyä seuraavaan päivään.

tiistai 28. lokakuuta 2008
Aprikoosikakku
Täyte on itse kehitelty, sillä kaapissa olikin kermaviili eikä rahka, jota meni alkuperäiseen ohjeeseen...joten sovelsin täytteeseen sitten flora vanillaa, jota oli kaupassa. Tämä on aika miedonmakuinen täyte.
1 prk kuohukermaa
1 prk flora vanillaa
7 liivatelehteä
2 tlk aprikooseja (á 400 g)
2 munankeltuaista
(oranssia elintarvikeväriä)
1-1 1/2 dl sokeria
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen ainakin 10 minuutiksi. Vatkaa flora vanilla ja kermavaahto vaahdoiksi omissa kulhoissaan. Soseuta sauvasekoittimella aprikoosit, käytä lientä kakun kostutukseen. Sekoita vaahdot ja aprikoosisose sekä sokeri sekä munankeltuaiset. Sulata liivatelehdet pienessä kattilassa tilkassa vettä, ja lisää hitaasti norona aprikoositäytteen joukkoon. Voit värjätä kakkua aavistuksen oranssimmaksi, jos haluat. Laita kakun kahteen väliin, ja anna hyytyä seuraavaan päivään.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008
Salmiakkikakku
Salmiakkikakun sisälmys on oma kehittelemäni, koska jostain bongaamani ohje ei toiminut. Tein ilmeisesti sitruunakiisselin väärin, koska lopputulos haisi ja maistui oikeasti oksennukselta. Huh! Joten tässä helpompi reitti:
Täyte
1 prk flora vispiä vaahdotettuna
1 prk flora vanillaa vaahdotettuna
1-1 1/2 dl turkinpippurimurskaa
6 liivatelehteä (tilkka vettä)
sokeria maun mukaan
Liota liivatteita kylmässä vedessä ainakin 10 minuuttia. Vatkaa eri kulhoissa vaahdoksi flora vispi ja flora vanilla. Yhdistä vaahdot ja lisää turkinpippurimurska. Sulata liivatelehdet tilkassa vettä ja lisää sokeria makusi mukaan. Kaada kakun kahteen väliin ja anna hyytyä seuraavaan päivään.
Salmiakkikinuski
Tämäkin on itse kehittelemäni, mutta ideoita olen saanut eri blogeista.
8 kpl Kick-patukoita
1/2 dl turkinpippurimurskaa
2 dl kuohukermaa
Sekoita aineet kattilassa ja anna kiehua ainakin 10 minuuttia sekoitellen. Kinuski on sitten valmista, kun tippa kinuskia jähmettyy vesilasissa. Anna jäähtyä hetki ja kaada sitten kakun päälle.

lauantai 5. heinäkuuta 2008
Omar-kermavaahto
Tästä ohjeesta on monenlaisia versioita. Itse kokeilin muutaman kerran ja huomasin nämä suhteet meidän perheemme makuun sopiviksi. Jotkut käyttävät enemmänkin kermakaramelleja, mutta tässä kermassa maku ei ole läpitunkevan makea.
5 dl kuohukermaa
1 pss Omar-kermakaramelleja
Sulata hiljalleen kattilassa omarit kerman joukkoon. Laita kattila sen jälkeen jääkaappiin, ja vatkaa seuraavana päivänä vaahdoksi. Voit käyttää kerman joko kakun sisälle tai pursotukseen. Mielestäni tämä on parasta pelkästään sisällä (tästä määrästä tulee yhden isohkon kakun sisälmykset), ja sen kanssa sopii erinomaisesti vadelmat ja kesällä tuoreet mansikat.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)