torstai 30. huhtikuuta 2009

Sasuke-kakku

Manga-sarjakuvan Sasuke-hahmo päätyi tähän 18-vuotiaan nuoren neidon kakkuun. Päivänsankari on japanilaisen piirrosmaailman ihailija, ja kakkuhaaste oli kyllä tosi mielenkiintoinen! Löysin Sasuken kuvan googlettamalla, hänestä saa lisätietoja täältä. Sasuke on maalattu marsipaanille, päällä on vähän hopeapulveria (otsapanta). Kakku on kuuden munan kakku, jossa on sisällä salmiakkitäyte. Arvelin sen sopivan hyvin sekä nuorelle naiselle että sarjakuvamaailmaan.

Reunat ja pursotukset on värjättyä sokericremeä, ja ensimmäistä kertaa kehittelin itse uuden pursotustyylin (ainakin luulen niin). En halunnut mitään, mikä viittaa romanttiseen, paremminkin hain vähän kovaa ja futuristista tyyliä, joten keksin kokeilla edestakaista pursotusta tällä lehtityllalla. Pidin tylaa ikään kuin väärin päin eli siten, ettei keskelle tullut lehtiruodetta, vaan pursotus lähti semmoisena pienenä "vuorena". Liikutin tyllaa edestakaisin, niin se teki tommoisen siksakmaisen kuvion. Sivulle vielä leikkasin mustaksi värjätystä marsipaanista ikään kuin kaupungin silhuetin - jälleen kerran hain kovaa, synkkääkin vaikutelmaa. On se kumma, miten vähän tykkään harmaasta sisustuksessa ja vaatteissa ja miten nätti on harmaa kakku! Ei hetimmiten yhdistäis harmaata väriä ja synttärikakkua toisiinsa, mutta tämän olen ennenkin joutunut toteamaan: harmaat pursotukset on kivannäköisiä.

Onnea päivänsankarille ja oikein mukavaa vappua kaikille!

9 kommenttia:

  1. Wau, upea kakku ja mielettömän hieno reunapursotus!

    VastaaPoista
  2. Mahtava kakku, just sopiva nuorelle naisenalulle!

    VastaaPoista
  3. Hieno Magna kakku! Just teemaan sopivat koristukset ja pursotukset!!1 Multa on tilattu kesällä Magna-hahmo, saas nähdä mikä yritelmä siitä tulee =)

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia mahtavasta kakusta :) Kakku sai todellakin ansaitsemansa huomion synttärikemuissa ja melkein jäi syömättä - kun ei sankari meinannut raskia aloittaa hienoa kakkua, mutta lopulta se meni melkein kerralla! t. Heini

    VastaaPoista
  5. Kiitos lämpöisistä kommenteistanne ja kiitos Heini tuoreista kuulumisista! :-)

    VastaaPoista
  6. Lenteleppäs Blogiini sokeriperhonen... ;)

    VastaaPoista
  7. Ihan mahtava maalaus!!! Ja kokonaisuus on UPEA!!

    Tuo nukkumattikin on aivan mielettömän ihana <3

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!