keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Haisuli-kakku

HÄHHÄHHÄÄÄÄ! Ystäväni kaksivuotias pikkumies täyttää tänään kaksi vuotta ja koskapa on ylen ihastunut Haisuli-mukiinsa, toiveena oli Haisuli-kakku. Kakusta ei toivottu kovin isoa, joten tein sen lasagnevuokaan. Alla ja yllä on puolikas tavallinen kääretorttupohja, välissä salmiakkimousse seuraavalla yhdistelmällä: 2 dl kuohukermaa, 1 prk Flora Vanillaa (molemmat vispataan erikseen), sitten puolikas pussi turkinpippurimurskaa ja kuusi liivatetta. Laitoin liivatetta reilummasti, koska tiesin kakun täytteen joutuvan olemaan enemmän "itsekseen" kuin normaalisti, koska välissä ei ollut kolmatta kakkupohjaa. Kaikki koristeet on tehty marsipaanista - silmät, nenä ja suu sekä sarvet (?) aikaisemmin ja tänään jalat ja kädet. Jaloista tuli hieman lyhyet suhteessa Haisulin vartaloon, mutta en halunnut juhlavieraiden joutuvan syömään pelkästä marsipaanista tehtyjä paksuja koipia! :-D


Harmi ettei minulla ole mitään isompaa, vaikkapa lasista alustaa näin isolle kakulle. Jouduin kehittelemään alustan pahvista, elmu kelmusta, foliosta ja leivinpaperista, jolloin alusta ei ole kovin nätti. Leivinpaperia on kuitenkin pakko olla kakun alla, ettei leikkaa lautaselleen foliota. Tympäisee sitten kun sitä repsottaa tuolta alareunasta...pitänee harkita jotain teetettyä lasialustaa näille leveille kakuille!

ONNENRUTISTUS KALLELLE!

7 kommenttia:

  1. On muuten makee kakku! :)

    Ai, asummeko samalla suunnalla, Älä ihmessä?? Ihanko samassa pitäjässä???

    VastaaPoista
  2. Oi herranisä, tää on MAHTAVA! Mulle kans tällanen :o Tää on vähä ku käpykakku ;> Mut siis, Haisuli ROCKS

    VastaaPoista
  3. Vähä mahtava! Haisuli on söpö =)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!