perjantai 23. heinäkuuta 2010

Tyynyliinakakku

Tämä kakku tarjoillaan huomenna lapsuudenystävilleni, jotka tulevat meille kylään lapsineen. Olen jo pitkään halunnut testata brush embroidery -tekniikkaa nimenomaan voikreemillä, ja tässä tuli tilaisuuteni. Lisäksi samaan kakkuun pystyin ottamaan mallia pitkäaikaisesta ihastuksestani: Ikean koristetyynynpäällisestä. Sohvalla kun tämä tyyny on muistuttanut minua pitkään tästä kiinnostavasta kakunkoristelutekniikasta. :-) Kakku on kuuden munan kakku, jossa on täytteenä tuorejuusto-kinuskikermaa, tuoreita mansikoita sekä lemon curdia. Päällä on voikreemin päällä marsipaani, jonka värjäsin valkoiseksi.

Sitten tein pieniin minigrip-pusseihin erivärisiä kreemejä samasta kakkukreemistä, jonka laitoin marsipaanin alle ja rupesin pursottelemaan. Minigrip-pussit eivät olleet mitenkään erityisen loistavia tähän puuhaan, sillä joskus turahti liikaa ja joskus liian vähän ja joskus liian kulmikkaasti. Vihreät lehdet vähän tursottavat, niihin tuli kreemiä turhan paksusti. muutoin olen kakkuun silti tyytyväinen! Tämä on siitä kätevä koristelutekniikka, että etukäteen ei välttämättä tarvitse tehdä kymmenittäin kukkia, vaan koristelusta saa näyttävän samana päivänä ilman valmiita koristeitakin. Lisäksi tämä kestää jääkaapissa täysin muuttumattomana seuraavaan päivään.

12 kommenttia:

  1. Älyttömän kaunis ja taidokas! Upea kerrassaan.

    VastaaPoista
  2. Ihan uskomattoman hieno!!! Tosi taitavasti tehty. Mäkin olen tehnyt kerran verhojemme kuviosta kakun :-) Tuo tyynyliina on tosiaankin kaunis!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana! Itsekkin huomasin tuon kreemin todella kivaksi koristelutavaksi ja sinä onnistuit tekemään sillä vielä NÄIN näyttävä kakun - Wau!

    VastaaPoista
  4. Tämä on hieno!Todella taidokkaan näköinen. Ja kiva tyynyliina juu :)

    VastaaPoista
  5. Ihana kakku! Todella näyttävä. Täytyy itsekin kokeilla tuota kreemin käyttöä brush enbroidery -tekniikan kanssa :)

    VastaaPoista
  6. Onpa todella hienosti onnistunu kakku!

    VastaaPoista
  7. Tuo tyynyliina on myös lemppareitani ja hienosti olet toteuttanut sen kakkuna. Saanhan linkittää?

    VastaaPoista
  8. Toki saat, TaikaKokki! Kuin myös. :-)
    T.Sokeriperhonen

    VastaaPoista
  9. Voi kun kaunis!! Ihanat värit ja taitavasti toteutettu tuo koristelu! :)

    VastaaPoista
  10. Hei! Aivan mielettömän hienoja luomuksia täällä! Olen ihan ällikällä lyöty! Näistä saan inspiraatiota omiin töihini! (Jotka eivät ole lähelläkään syötäviä.) Todella hieno blogi!

    VastaaPoista
  11. Voi kiitos Alisa!
    T. Sokeriperhonen

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!