Tämä syötiin omassa perheessäni jouluaattona jälkkäriksi. Pursotusideoita oli pää täynnä ja lopputulos sittenkin melkoinen lönttänä - ei ihan sitä mitä piti. Koristeetkin on aika tavalliset, mutta täälläpä tämä silti on. Maku oli ihan hyvä, suklaapohja ja välissä marianne-rouheella terästettyä perinteistä kermavaahtoa. Pursotukset flora vispiä, koristeet marsipaania. Minä en tiedä miksen minä tykkää marsipaanista, sen työstäminen tuntuu monesti tajuttoman vaikealta, se takertuu ja murtuu ja juuttuu pöytään ja kuivuu hitaasti. Sitten kun se on kakun päällä pari tuntia niin se rupeaa valuttamaan väriä pitkin kermareunoja. Voihan marsipaani!
keskiviikko 24. joulukuuta 2008
sunnuntai 21. joulukuuta 2008
Mehevä vanilja-suklaakakku
Laitetaan nyt tänne kuivakakkukin, koska ohje on tosi mehevä. Tätä suklaakakkua olen tehnyt pitkään. Tänään tein sen vielä oikeasta voista, kuohukermasta ja aidosta vaniljatangosta ja maku oli tosi herkullinen! (kuten näette, kakku on toooosi kevyt...). Tämä ohje on joskus ajat sitten ollut Anna-lehdessä, olisko n. 15 vuotta sitten. Ohje on täällä.
maanantai 15. joulukuuta 2008
Suklaa-vaniljakakku
200 g voita
170 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
3 munaa
1 rkl vaniljasokeria tai 1 vaniljatanko raaputettuna
0,5 dl kermaa
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vaahdota voi ja sekoita suklaasula joukkoon. Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä vaahdot. Sekoita joukkoon vanilja, kerma sekä jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Kumoa taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista kakkua 175-asteisessa uunissa vajaa tunti.

sunnuntai 14. joulukuuta 2008
Esperantoseuran pikkujoulukakku
Esperantoseura viettää tänään pikkujoulua. Tein kakun esperanton värein ja logoin (esperanto on siis se luotu kieli, katso täältä logo ja lisätietoja). Kakkua oli hauska suunnitella! Päällinen on mmf:ää, samoin kuin logo. Päällinen on suihkutettu kimallespraylla ennen kuin tein siihen pikeeristä tuon reunakoukeron. Pursotukset on flora vispiä ja tähdet kakun reunoilla mmf:ää. Pursotuksista opin sen verran, että pitäis kaks purkillista kermaa vatkata erikseen, tahtoo lötsittyä se kupin pohjalla oleva kerma. Tästä syystä tuo päällyspursotus ei ole niin täydellinen kuin halusin sen olevan...korjaustoimenpiteinä vihreät helmet. ;-) Muutoin olen kakkuun kyllä tyytyväinen ja tämä oli innostava projekti. Sisällä on 4 munan normaali vaalea kakkupohja ja välissä päärynämousse.
Hiiohoi!
Mä seuduilla näillä oon tunnettu kalamies... Kiipesimme kesällä majakkaan ja halusimme muistella sitä retkeä tekemällä piparimajakan. Kaavakuva on kirjastosta lainaamastani kirjasta, jonka nimi on Piparkakkutalot. (Kirjaa on myytävänä mm. täällä) Siellä muuten oli vaikka mitä upeita kartanoita ja jopa auto asuntovaunuineen, seuraavien joulujen ideapankkiin! Pitänee ostaa itselle se kirja nyt kun tajusin olevani kakkuihmisen lisäksi myös pipari-ihminen...tämä hulluus oli täysin odotettavissa. Ensi vuonna satsaan pipareihin ihan uudella innolla, nyt oli jo kolmas kerta tälle joululle kun leivoin pipareita ja nyt loppui innostus. Ikkunat on tehty sillä tikkarisysteemillä. Mieheni mielestä tämän olisi pitänyt olla täysin identtinen oikean majakan kanssa, ts. ilman minkäänlaisia koristeita...minä olin lievästi sanottuna toista mieltä. :-D
Ihanaa jouluista mieltä kaikille!
Ihanaa jouluista mieltä kaikille!
perjantai 5. joulukuuta 2008
Päärynämousse
Päärynämoussea näkyy tehtävän blogeissa myös creme vanillasta, mutta minä tein kuitenkin rahkan ja kerman sekoituksesta.
2 tlk säilykepäärynöitä
1 prk flora vispiä
1 prk maitorahkaa
reilu puoli desiä sokeria
ripsautus vaniljasokeria
3 liivatelehteä
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ainakin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma ja lisää joukkoon maitorahka ja soseutetut päärynät sekä sokerit. Lisää kuumaan vesitilkkaan sulatetut liivatteet nauhana seokseen. Täytä kakku ja laita hyytymään seuraavaan päivään. Käytä päärynäpurkkien liemi kakun kostutukseen.

Suklaamousse
200 g taloussuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
2 munaa
2 dl kuohukermaa
4 liivatelehteä(0,5 dl konjakkia/kahviliköriä tai sitruunamehua)
(1 pss pakastevadelmia)
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä ainakin 10 minuuttia. Liuota liivatelehdet kuumennettuun konjakkiin/likööriin/veteen/sitruunamehuun. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi eri kupissa. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kevyesti, ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää keltuais-juustoseokseen sulatettu suklaa ja sulatetut liivatelehdet. Sekoita vielä joukkoon valkuais- ja kermavaahdot. Leikkaa kakku kolmeen osaan ja kasaa kakku nurinpäin vuokaan. Laita moussea kahteen väliin ja ripottele vadelmia päälle kumpaankin väliin. Anna hyytyä yön yli jääkaapissa.

keskiviikko 3. joulukuuta 2008
Mokkakakku
Tässä tekemäni mokkakakku, johon löysin Ilonan kakkulaatikosta tämän täyteohjeen, jota tein noin puolet kun tein tosi pienen kakun. Pohjina toimivat kolme rinkulaa, jotka on leikattu suklaakääretorttupohjasta. Täyte oli TODELLA herkullista. Päälle tein kolmasosan normaalien mokkapalojen päällisestä. Kerma on Flora vispiä jossa on kaakaojauhetta. Koristeet mmf:ää. Käytin tällä kertaa pursotukseen jostain pursotinpussilaatikosta löytynyttä pientä muovista tähtityllaa ja kappasta vaan, sillähän tuli tosi kaunista pientä pursotusjälkeä!
Kakku leikattuna. Sisälmys oli tosiaan hyvää.
Kakku leikattuna. Sisälmys oli tosiaan hyvää.
maanantai 1. joulukuuta 2008
Jalkapallo-kakkukuva
sunnuntai 30. marraskuuta 2008
Karvinen-kakku
Tässä on sitten Karvisen kuva käytössä. Jostain syystä nyt ei pursotukset oikeen ottaneet tulta alleen, kakun reunat ei olleet kauhean suorat moussesta ja leikkaamisesta huolimatta. Olis pitänyt uskaltaa ronskimmin kai leikata reunat pystyyn. No, ei se mitään, täydellisyyttä kun tavoittelee niin aina ei voi onnistua! Sisällä on tosi tuhti suklaamousse. Se on kai ollut Pirkassa joskus, tein sen ilman alkuperäistä konjakkitilkkaa ihan veden kera. Lisäksi laitoin joka väliin pakastevadelmia. Täyte on hyvin hienostuneen makuista ja tosiaan aika täpäkkää - suklaan makua riittää. Kuva on siis maalattu mmf-levylle ja pursotukset on creme vispiä terästettynä huiskauksella vaniljakreemijauhetta. Päällinen makasi kermavaahdolla päällystetyllä lautasella koko edellisyön, niin se ei ole niin kovaa. Pehmeni tosi hyvin, mutta väreille ei tapahtunut mitään. Pohjana on 4 munan suklaakakkupohja.
Ja päältä kuvaa, jälleen kerran pitää harmitella tätä Suomen pimeyttä että valokuvat näyttää ihan oudoilta. Olis voinut kyllä harkita vähän pienempiä pursotuksia, nyt sydänkin meni vähän piiloon. Mun pitäis ostaa pienempi tähtitylla, tällä tulee aina melko suuria koukeroita!

lauantai 29. marraskuuta 2008
Aprikoosikakku
Tässä kuvaa uusimmasta kakusta, jonka tein työkavereilleni tänä aamuna. Johonkin piti saada sullotuksi kaikki ne kukat, jotka kaapissa odottavat kakkua. Kakkukurssilla opettelin tekemään callan ja neilikoita (näyttävät korvasieniltä??), ja lisäksi kakussa on mmf-ruusuja, joissa on hopeasprayta. Koristeet on kaikki mmf:stä ja pursotukset Flora Vispiä. 6 munan kakun sisällä on aprikoosimousse. Täyte oli erittäin miedon makuista, sisälle olisi voinut laittaa kerroksen vaikkapa aprikoosi- tai appelsiinimarmeladia, olis tullut potkua.
Kokeilin ensimmäistä kertaa tosimielessä tuota "molemminpuolin simpukka" -pursotusta ja omasta mielestäni sain ihan kelpo jälkeä.
torstai 27. marraskuuta 2008
Karvinen ja lumikuva
Tässä on kaksi uusinta kakkukuvaa. Vasemmanpuoleiseen Karvisen kuvaan teen myös kakun, kuvia tulossa sitten kunhan kakku on tehty. Sitä varten kummipojalla oli erittäin tarkka suunnitelma kaikkine sydämien väreineen ja niiden sijoituspaikkoineen. :-) Ja kerman pitää sitten olla vaaleansinistä. Oikeanpuoleisessa toiveena oli jotain lumista, myrskyä ja lumihiutaleita. Tähän kuvaan kaverin kaveri tekee itse kakun. Hieman jälleen ongelmia kuvauksessa, oikeanpuoleisen hopeaspray kimmeltää kovasti salaman kera. Molemmissa pohjana mmf-levy ja väreinä käytetty pasta- ja jauhevärejä. Oikeanpuoleisessa lumihiutaleet pursotettu pikeeristä kun en ehtinyt ostaa lumihiutalemuottia.
tiistai 25. marraskuuta 2008
Mokka-suklaatäyte
Tämä on siis alun perin Ilonan kakkulaatikosta, mutta tässä tämä herkullinen ohje
2,5dl mokkakermaa
150g Geisha-suklaata
200g Valion vaniljarahkaa
3 liivatelehteä + tilkka vettä
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa varovasti mikrossa sulatusteholla välillä sekoittaen. Sekoita sula suklaa ja vaniljarahka keskenään. Liuota liivatelehdet kuumaan vesitilkkaan ja kaada seos ohuena nauhana suklaa-rahkaseokseen. Sekoita hyvin. Vaahdota kerma ja kääntele se täytteen joukkoon.

maanantai 17. marraskuuta 2008
Pinkki puserokakku
Sain tästä uudesta puserosta välittömästi kakkuinspiraation. Katson kaikkea näemmä nykyisin kakkusilmillä. Pakko siis oli tehdä tähtipusero-kakku, jonka vein töihin aamukahville. Pohjana toimii kolme kiekkoa kääretorttupohjaa, välissä diplomaattikreemiä (yksi osa vaniljakreemijauheesta tehtyä vaniljakreemiä, kaksi osaa kermavaahtoa) ja Piltti-kuningatarsose sokerilla höystettynä. Kakusta tuli yllättäin tosi korkea, muttei se haitannut. Yritin saada toisesta kermasta tuommoista ihan kirkkaanpunaista kuin puseron hihassakin on, mutta meinasi jo kerma mennä pilalle, joten tyydyin tähän värivaihteluun. Ihan jees! :-) Tästä sais muuten värejä vaihtamalla hyvän USA:n lipun.
Päälle värjäsin pinkkiä marsipaania ja tein tähtipiparimuotilla reikiä. Sitten otin samalla piparimuotilla valkoisesta marsipaanista tähtiä ja laitoin reikiin. Sitten hento kauliminen päältä ettei tähdet veny.
Ja vielä sivusta kuvaa. Kerma on Creme vispiä.

Pieni sininen kakku
Pikaisesti tein sunnuntai-iltana kakkusen pienen juhlahetken kunniaksi. Kakun alkuperäisenä innoituksen lähteenä toimi Aatun äidin Hello Kitty -kakku. Pohjana kääretorttupohjat, sisällä Blå bandin valmis vadelmamousse ja pakastevadelmia (yllättävän herkullista!). Päällä creme vispit ja mmf-koristeet. Kokeilin eka kertaa tilaamaani Wiltonin "jääkrapaa" ja sehän olikin kelpo peli. Eli summa summarum: olen tähän pieneen pikakakkuuni varsin tyytyväinen. :-) Pahoittelen kuvien kummallista sävytystä, jos ottaa salamalla niin tulee kauhean kirkas ja ilman salamaa tommoinen keltainen kuten viimeisessä kuvassa. Tää on tää marraskuun pimeys! Omaa kakkuharrastustani hieman hidastaa se, että monestikaan kakuilleni ei ole syöjiä! Omassa perheessäni oikeastaan kukaan ei kauheasti välitä kakuista (minä tuskin omiani maistan), joten tämäkin kakku piti kantaa illansuussa naapuriin kun ei puoliakaan saatu syödyksi...
Ja sivukuvaa: Lopuksi lähikuvaa siitä sivustasta:
perjantai 7. marraskuuta 2008
Keltainen mango-isänpäiväkakku
Meillä isänpäiväkakku oli toiveiden mukaan tehty mangokakku, jota on tehty monta kertaa aiemminkin. Ohje on alun perin jostakin n. 15 vuotta vanhasta Pirkasta tai naistenlehdestä. Ruusut ja lehdet ovat marsipaanista, spritsaukset tummalla suklaalla. Ruusujen ja lehtien päällä hopeasprayta. Perheemme pojan ensireaktio oli mainio kakun nähdessään: JÄRKYTTÄVÄ! Ilmeisesti kerman puuttuminen reunoilta oli hänestä niin kauheaa, että kakku oli ruma kuin mikä...iskälle kelpasi onneksi! :-) Mulla on näemmä joku keltainen kausi menossa kakuissa. Nämä ovat ensimmäisiä marsipaaniruusujani, ja kyllä niistä suht tunnistettavia tuli.
Metallica ja Hello Kitty -kakkukuvat
Tässä kakkukuvia, jotka olen maalannut ystävien kakkuihin. Näihin kuviin en ole tehnyt kakkua enkä nähnyt koskaan valmiin kakun kuvaa, mutta tällaisena lähtivät käsistäni. Kaikki kuvat maalattu valkoiselle mmf:lle karamelliväreillä.
Metallica-kakkukuva 14-vuotiaalle pojalle:
Hello Kitty -kakkukuva yksivuotiaalle tytölle. Mukana irtorusetteja ja perhonen, jotka tein ylijääneestä massasta:
Metallica-kakkukuva 14-vuotiaalle pojalle:
Hello Kitty -kakkukuva yksivuotiaalle tytölle. Mukana irtorusetteja ja perhonen, jotka tein ylijääneestä massasta:
keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Päärynämousse
Päärynämoussea näkyy tehtävän blogeissa myös creme vanillasta, mutta minä tein kuitenkin rahkan ja kerman sekoituksesta.
2 tlk säilykepäärynöitä
1 prk flora vispiä
1 prk maitorahkaa
reilu puoli desiä sokeria
ripsautus vaniljasokeria
3 liivatelehteä
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ainakin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma ja lisää joukkoon maitorahka ja soseutetut päärynät sekä sokerit. Lisää kuumaan vesitilkkaan sulatetut liivatteet nauhana seokseen. Täytä kakku ja laita hyytymään seuraavaan päivään. Käytä päärynäpurkkien liemi kakun kostutukseen.
2 tlk säilykepäärynöitä
1 prk flora vispiä
1 prk maitorahkaa
reilu puoli desiä sokeria
ripsautus vaniljasokeria
3 liivatelehteä
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ainakin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma ja lisää joukkoon maitorahka ja soseutetut päärynät sekä sokerit. Lisää kuumaan vesitilkkaan sulatetut liivatteet nauhana seokseen. Täytä kakku ja laita hyytymään seuraavaan päivään. Käytä päärynäpurkkien liemi kakun kostutukseen.
Mangokakku
Kakun ohje on joskus ollut vuosia sitten naistenlehdessä tai Pirkassa, olen soveltanut ohjetta jonkin verran. Esim. päällyskiilteeseen kannattaa jättää liemi mukaan, jotta siitä tulee kiiltävä ja sileä.
150 g kaurakeksejä
75 g voita tai margariinia
Täyte:
6 liivatelehteä
yhden sitruunan mehu
500 g rahkaa
2 dl kermaa
1 1/2 dl sokeria
2-3 tl vaniljasokeria
2 prk mangoa soseutettuna ilman liemiä (á n. 400 g)
Päällinen
1 prk mangoa soseutettuna liemineen (n. 400 g)
3 liivatelehteä
tilkka vettä
Liota liivatelehdet kylmässä vedessä ainakin 10 minuutin ajan. Vuoraa sillä aikaa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja valmista pohja. Murskaa keksit pieneksi muruksi ja sekoita sulaan voihin. Painele vuoratun vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi lusikan avulla. Kuumenna sitruunamehu pienessä kattilassa ja sulata siinä liivatteet. Vaahdota kerma. Sekoita kermavaahto, rahka, mausteet ja mangosose. Lisää hitaasti norona liivateseos soseeseen. Laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi. Valmista päällinen liottamalla ensin liivatteita yli 10 minuuttia kylmässä vedessä. Soseuta mangot ja lisää sitten veteen sulatettu liivateseos mangososeeseen. Kaada kakun päälle ja anna koko kakun hyytyä rauhassa seuraavaan päivään.

perjantai 31. lokakuuta 2008
Halloween-kakku
Tässä tämänaamuinen kakku tytön päiväkodin Halloween-juhliin. Tarkat olivat nelivuotiaan ohjeet, ja ilme oli hyvä kun kakku oli valmis, kakkua oli odotettu monta iltaa. Ei saanut olla liian kiltti eikä liian pelottava...Välissä on alun perin Valion ohjeilla tehty mansikkajogurttihyytelö, ohjeen löydät täältä. Alkuperäinen ohje on täällä. Täyte on hyvää ja raikasta, ei liian ällöä. Kostutus vaniljamaitoa ja pohjana 6 munan peruskakku. Päällyosa maalattu mmf-levy, reunalla salmiakkilakritsalevyä ja pursotukset creme vispiä, johon sekoitettu Wiltonin oranssia pastaväriä. Aivan uskomattoman hyviä nuo pastavärit, kokeilin nyt vasta ensimmäistä kertaa. Pesevät riittoisuudessaan, sävyissään ja laadussaan kyllä mennen tullen tavisvärit.
Hyvää pyhäinpäivää!
Päällinen oli jälleen kerran aika kovaa, sitä pitää saksilla leikata. Pitänee tässä siirtyä kai maalaamaan marsipaania. Reunoille laitoin salmiakkilakumattoa ja päälle salmiakkikarkkeja. Tyttö aikoo nyppiä ne pois ennen syömistä. ;-)
Tässä vielä lähikuvaa pursotuksista, kokeilin ensimmäistä kertaa lettiä, mutta ainakin näin ekalla kerralla letistä tuli aika paksu. Pienempi tylla lienee paikallaan tässä puuhassa.
Mansikka-jugurttitäyte
Tämä on tosiaankin alun perin Valion ruokavihkosista, joita tuli aikanaan postissa. Löysin ohjeen myös nettisivuilta, ja se on täällä.
5 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
4 dl mansikkajogurttia
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
puoli litraa mansikkasurvosta
Liota liivatelehtiä vähintään 10 minuuttia kylmässä vedessä. Soseuta mansikat ja sekoita ne jogurtin joukkoon, lisää sokerit. Vatkaa eri kulhossa kermavaahto. Sulata liivatelehdet pienessä tilkassa vettä ja lisää norona jogurttisoseen joukkoon. Lisää lopuksi kermavaahto. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria. Jaa kakku kolmeen osaan, ala täyttää takaisin vuokaan kakkua nurin perin (päällysosa ensin kumolleen pohjalle jne.) Lisää täytettä kakun kostutettuihin väleihin ja anna hyytyä seuraavaan päivään.

tiistai 28. lokakuuta 2008
Aprikoosikakku
Täyte on itse kehitelty, sillä kaapissa olikin kermaviili eikä rahka, jota meni alkuperäiseen ohjeeseen...joten sovelsin täytteeseen sitten flora vanillaa, jota oli kaupassa. Tämä on aika miedonmakuinen täyte.
1 prk kuohukermaa
1 prk flora vanillaa
7 liivatelehteä
2 tlk aprikooseja (á 400 g)
2 munankeltuaista
(oranssia elintarvikeväriä)
1-1 1/2 dl sokeria
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen ainakin 10 minuutiksi. Vatkaa flora vanilla ja kermavaahto vaahdoiksi omissa kulhoissaan. Soseuta sauvasekoittimella aprikoosit, käytä lientä kakun kostutukseen. Sekoita vaahdot ja aprikoosisose sekä sokeri sekä munankeltuaiset. Sulata liivatelehdet pienessä kattilassa tilkassa vettä, ja lisää hitaasti norona aprikoositäytteen joukkoon. Voit värjätä kakkua aavistuksen oranssimmaksi, jos haluat. Laita kakun kahteen väliin, ja anna hyytyä seuraavaan päivään.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Vihreä kakku
Tässä kahvitteluvieraille tehty vihreä kakku, johon halusin kokeilla uutta pursotusta sivuille. Kuten kuvasta näkyy, ei pursotuksessa ollut niinkään vikaa, mutta sen sijaan reunojen tasoituksessa. Tympeästi jäi näkyviin tuo epätasainen seinämä! Sisällä appelsiini-tuorejuusto-mousse, pursotukset Creme Vispiä ja kukat mmf:ää. Ei mikään helmi kakkujeni joukossa...En lopulta tykästynyt tuohon kasarimintun väriinkään! :-D
tiistai 7. lokakuuta 2008
Aku Ankka -kakku
Tässäpä Akuski-kakku. Sain tarkat ohjeet kakusta kermansävyineen päivineen. Kakku normaali neljän munan, sisällä Omar-kermavaahto ja kinuskikastike. Sankari tykkää toffeen mausta. Kakkukuva mmf:lle maalattu, ja pursotukset creme vispiä.
sunnuntai 5. lokakuuta 2008
Daim-kakku
Tässä on suoran Ulla Svenskin Unelmakakut-kirjasta tehty Daim-kakku. Todella hyvää! Vieraidemme suosikki. Jälleen kiekurat mmf:ää...
Salmiakkikakku
Salmiakkikakun sisälmys on oma kehittelemäni, koska jostain bongaamani ohje ei toiminut. Tein ilmeisesti sitruunakiisselin väärin, koska lopputulos haisi ja maistui oikeasti oksennukselta. Huh! Joten tässä helpompi reitti:
Täyte
1 prk flora vispiä vaahdotettuna
1 prk flora vanillaa vaahdotettuna
1-1 1/2 dl turkinpippurimurskaa
6 liivatelehteä (tilkka vettä)
sokeria maun mukaan
Liota liivatteita kylmässä vedessä ainakin 10 minuuttia. Vatkaa eri kulhoissa vaahdoksi flora vispi ja flora vanilla. Yhdistä vaahdot ja lisää turkinpippurimurska. Sulata liivatelehdet tilkassa vettä ja lisää sokeria makusi mukaan. Kaada kakun kahteen väliin ja anna hyytyä seuraavaan päivään.
Salmiakkikinuski
Tämäkin on itse kehittelemäni, mutta ideoita olen saanut eri blogeista.
8 kpl Kick-patukoita
1/2 dl turkinpippurimurskaa
2 dl kuohukermaa
Sekoita aineet kattilassa ja anna kiehua ainakin 10 minuuttia sekoitellen. Kinuski on sitten valmista, kun tippa kinuskia jähmettyy vesilasissa. Anna jäähtyä hetki ja kaada sitten kakun päälle.

lauantai 4. lokakuuta 2008
Ferrari-kakku
Tässäpä Ferrari-fanin oma kakku. Sisällä Omar-kermavaahtoa ja kinuskikastiketta. Päällä Italian lippu marsipaanista, ja Ferrarin logo on mmf:lle maalattu. Pohjina kolme kääretorttupohjaa. Pursotukset Creme Vispiä.
perjantai 3. lokakuuta 2008
Salmiakkikakku
Tässä ensimmäinen salmiakkikakkuni, jonka maku oli aivan loistava ja juhlavieraat tykkäsivät. Päälle tein mmf:stä koukeroita.
Lähikuvaa pursotuksesta. Hieman on käsi vapissut...sunnuntai 14. syyskuuta 2008
Peruskermakakku
Tässä peruskermakakku, jossa on 5 munan pohja ja sisällä puolukkamousse. Raikas maku! Päällä creme vispit ja mmf-kukat. Tässä kakussa en kyennyt lopettamaan koristelua, joten lopputulos on aika täysi...mikähän päivä teen yksinkertaisen ja tyylikkään kakun?? Sitä päivää odotellessa...
Vielä pursotusta lähempää. Pursotuksen piti olla pitsisempi ja myöhemmin tajusin että pidin tyllaa väärin päin, ruusutyllan paksu osa alaspäin. Ei ihme ettei ollut ihan sitä mitä piti muttei sitä kakun syöjät tienneet.
lauantai 30. elokuuta 2008
Kinkku-voileipäkakku
Tässä on Ulla Svenskin Unelmakakut-kirjan kinkku-voileipäkakku. Tämä oli todella hyvää! Koristeena oli elokuussa tuoreet herneenversot ja -palot, kehäkukat sekä tomaattiruusu.
keskiviikko 27. elokuuta 2008
Ariel-kakku
Tässä Ariel-kakku, jossa normaali 4 munan kakkupohja, kerma-mansikkasisälmys ja mmf-massalle maalattu kuva. Kermalla yritin jäljitellä meren aaltoja. Onnistuin...ehkä? Tässä maalattu päällinen ilman kakkua:
sunnuntai 17. elokuuta 2008
Mökkikakku
Tässä mökkiolosuhteissa tehty kakku, jossa sisällä Omar-kermaa ja tuoreita mansikoita. Hyvä yhdistelmä muuten! Päällä mmf-koristeet ja creme vispi, pohjina 3 kpl kääretorttupohjia. Vielä kun löytäisi ison nätin vadin näille isoille neliönmallisille kakuille!
perjantai 15. elokuuta 2008
Vihreä konfirmaatiokakku
Tässä viimekesäinen konfirmaatiokakku. Sisällä oli valkosuklaamousse ja mustikkamousse, päällä flora vispit ja mmf-koristeet. Raamatusta tuli vähän "viva Las Vegas", mutta ei se mitään...hopeisen ja mustan yhdistelmä taas ei toiminut raamatussa, siitä tuli aivan liian goottimainen. Joten kompromissi...
Ja korinpohjareunapursotukset. Päälle meinasi jo ruveta vispi sulamaan, mutta viime tingassa tuli edes jonkinlaista muotoa:
Ja korinpohjareunapursotukset. Päälle meinasi jo ruveta vispi sulamaan, mutta viime tingassa tuli edes jonkinlaista muotoa:
Perusmansikkakakku
Tässä toinen rippikakku, jossa tosin yön aikana suli ikävännäköisiksi nuo vihreät marsipaanilehdet. Jälleen kerran pieni välirikko minun ja marsipaanin suhteeseen...liljat on turvallisesti mmf:ää. :-) Sisällä oli muistaakseni mansikka-sitruunamousse.
Vaakasuorapursotusta:
sunnuntai 10. elokuuta 2008
Hello Kitty -kakku
Viisi vuotta täyttävä tyttö tilasi Hello Kitty -kakun ja täältä pesee! Kakku on 6 munan kakku, sisällä on mansikkajugurttikermahyytelö, päällä creme vispi ja mmf-koristeet. Oli mieleinen ja omastakin mielestäni onnistunut kakku.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)