sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Lentävä nalle -ristiäiskakkukoriste

Pikkuinen poika kastettiin eilen, mutta koska välimatkaa oli satoja kilometrejä, en tällä helteellä voinut kuljettaa kokonaista kakkua mukanani. Niinpä vein hänelle kakkuun pelkän koristeen. Vauvan isä on lentäjä, joten nalle tietysti istahti vanhanaikaiseen potkurikoneeseen. Kaikki koristeet on tehty sokerimassasta. Koneen kyljessä lukee "Air Baby" jos ei se tummahkossa kuvassa erotu. :-)

Lämpimät onnittelut vielä kerran!

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Lomakakku omasta puutarhasta

On tehnyt mieli jo pitempään kokeilla kakunkoristelua ihan aidoista kukista, ja nyt kun vein tämän kakun töihin lomani aloituksen kunniaksi, päätin kokeilla koristelua oman puutarhan kukista. Varsinaisesti mitkään näistä kukista eivät ole syötäviä (verikurjenpolvi, humalan lehdet, kaunokainen), mutta ne ovat myrkyttömiä. Pitää vain sitten siirtää ne pois lautaselta! Sisällä on kakku, joka on tehty täsmälleen tämän ohjeen mukaan. Ihanaa, nyt se alkaa: kesäloma!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Auringonkukka-rippikakku

Ihana kummityttöni pääsee tänään ripille ja hänelle tein tietysti juhliin kakun. Toiveina oli auringonkukkia ja lehtiä, jotka eivät olisi vihreitä. Sisällä on 10 munan vaalea pohja, jossa on alempana mansikka-raparperimoussea (mistään ei saa nyt suomalaista mustikkaa!!) ja yläpuolella valkosuklaamoussea. Pursotukset Flora Vispin ja rahkan yhdistelmää, ja kaikki koristeet tein sokerimassasta. Muutaman ostolehden laitoin mukaan, koska en ole harjaantunut suklaalehtien tekijä.

Lämpimät onnittelut kummitytölleni!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Persikkahyytelökakku

Tämän persikka-valkosuklaahyytelökakun tein Tupperware-kutsuille viime viikolla. Joku blogisti tämän juuri teki enkä nyt muista että kuka, kiitos kuitenkin hyvästä reseptistä! :-)

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Onkiva ukki

Tämän kakun vien tänään apelleni, joka juhlii 65-vuotissyntymäpäiväänsä. Halusin tehdä hieman erilaisen kakun, hieman lapsellisen ja hassun. Niinpä päädyin tekemään ukin ongelle mökin laiturille. Vonkale onkin aika iso! :-) Kaikki koristeet olen tehnyt sokerimassasta, ja kakun päällinen on sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta. Onki on grillitikku ja ranta keksimurua. Sisällä on kuuden munan peruspohja, tuoreita suomalaisia mansikoita sekä diplomaattikreemiä. Sydämelliset onnittelut ihanalle ukille!

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Kakku lapsen valokuvasta

Tämän viikon viimeinen koirakakku on tehty Ullanunelmasta tilatun printtikuvan ympärille. Sisällä on 6 munan kaakaopohja ja sama täyte kuin aiemmissakin koirakakuissa: suklaakermavaahtoa ja mansikoita. Päällinen on sokerimassaa, joka aika tympeästi lohkeili hieman. Parasta on näemmä marsipaanin ja sokerimassan sekoitus, huomasin. Kukat ja pikkuluut sokerimassaa ja kuvan ympärillä on sokerikreemipursotukset. Onnea kolmannenkin kerran! :-)

torstai 26. toukokuuta 2011

Vaaleanpunainen luukakku

Viimeinen päiväkotikakku ikinä...ensimmäisen tein vuonna 2003 ja tähän niiden teko sitten päättyy. Haikeaa, mutta toisaalta mukavaakin: koulutie odottaa! Kakku on 5 munan suklaapohjalle tehty, sisällä suklaakermavaahtoa ja mansikoita, päällä sokerikreemi ja marsipaanin + sokerimassan sekoitus. Kaikki koristeet tein sokerimassasta ja reunat tein reunanipistimellä. Koriste on siis iso koiran luu rusetin kera. :-) Onnea eskarilaiselle!

tiistai 24. toukokuuta 2011

Setterin pää -kakku

Päivänsankari halusi pelkän koiran pään kakukseen, ja tässäpä lopputulos. Koiran piti olla ehdottomasti tietysti irlanninsetteri, oma koira. Kakku on tehty neliönmalliseen vuokaan, josta leikkasin koiran pään mallisen. Sisällä on suklaapohja, suklaakermavaahtoa ja mustikoita. Päällä sokerikreemi sekä marsipaanin ja sokerimassan sekoitus. Viimeisessä kuvassa malli itse tarkasteli lopputulosta. Onnea kovasti!

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Roope Ankka -kakku

Tämän kakun piti mennä päiväkotiin vappuriehaan, mutta koska tyttömme oli tuolloin kipeänä, tein kakun vasta tänä vappuviikonloppuna. Tosin syöjiä taitaa olla hieman vähemmän kun viemme sen ystäviemme luokse...tästä tuli varmaan lähes 40 henkilön kakku! :-D Reunoille hain kissojen ja koirien kanssa kultakolikoita, jotka olisivat sopineet Roope-kakkuun, mutta näitä karkkeja ei ollut yhtikäs missään. Sitten ajattelin tyytyä yksinkertaiseen kermareunaan, josta ajattelin kyllä enemmän oranssia kuin persikkaa. Sisällä on 7 munan kakku ja täytteenä banaania, persikkaa sekä daim-kermavaahtoa. Reunat Flora Vispiä ja Roopen kuvan maalasin tällä kertaa valkoiselle sokerimassalle.

Eipä ole lopputulos sitä mitä halusin, mutta ei se aina ole nappisuoritus! Mukavaa vappua!

Vappumunkeroiset

Opiskelijana tein joskus munkkeja ja päätin, etten tee niitä enää ikinä...ja nyt kun tein taas, se olikin ihan älyttömän helppoa! Tein nämä Kotilieden ohjeella, johon tuli myös appelsiininkuorta - sopivasti toi raikkautta. Tosin nettireseptistä se puuttui...hmmm. Mukavaa vappua kaikille!