lauantai 29. joulukuuta 2012

Tervetuloa uuteen blogiini!

Kakkuilu on hiipumaan päin...teen kakkuja enää silloin kun joku läheinen ihminen sellaista kaipailee. Annan tämän blogin kuitenkin olla täällä tällaisenaan, ja lisään kakkuja sitä mukaa kun niitä joskus aina teen. Muutoin olen aloittanut joulublogia pidettyäni nyt uuden blogin, jossa kokkaan, leivon, sisustan, esittelen kirpparilöytöjä, tuunailen...ja kaikkea muuta.

Tervetuloa Huiskulaan!

http://huiskulassa.blogspot.fi/

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Talvinen suklaakakku


Tämä täytekakku tarjoillaan tänään ystävillemme, jotka tulevat kahvittelemaan. Tämän kakun sisällä on suklaapohja (7 munan) sekä täytteenä suklaamousse, jossa on kuohukermaa, mascarpone-juustoa ja sulatettu Fazerin sininen levy. Kostukkeena maitokaakaota. Päällä on ns. mokkapalapäällistä. Toivon, että tämä yhdistelmä miellyttää lapsia! Reunoilla peruskermat ja koristeena pikaisesti värkättyjä lumihiutaleita.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Kakut metsämiehelle

Työkaverini mies täyttää tänään 60, ja hänelle tein kaksi kakkua. Molemmissa oli toive, että aihe liittyisi jotenkin puutöihin, päivänsankari kun on kova tekemään metsätöitä. Toiseen kakkuun haluttiin punainen traktori ja toiseen halkoja ja saha. Molemmissa kakuissa on kuuden munan peruspohja. Vihreässä kakussa on mansikka- ja valkosuklaatäytteet ja ruskeassa kakussa on puolestaan daim-valkosuklaatäyte. Molemmissa on päällä kreemi, koska kerma ei olisi välttämättä säilynyt niin hyvin, varsinkin kun kakkuja piti kuljettaa kohtuullisen pitkä matka takakontissa. Koristeet ovat kaikki sokerimassaa. Traktorin tielle ripottelin hieman tähtiä: kaikkien tiellä olkoon aina vähän tähtiä!

Lämpimät onnittelut ja mukavaa juhlapäivää!





sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Joulublogi avattu!

Olen avannut uuden joulublogin - kakkuiluinnostus on hieman hiipumaan päin. Kakuttelen aina kun siltä tuntuu ja tarvetta on!


http://tahtientuiketta.blogspot.com/

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Los Angeles Kings -kakku

NHL-fanimme halusi tänä vuonna Los Angeles Kings -kakun eli kaiken piti olla mustavalkoista. Sisällä on 7 munan suklaakakkupohja ja itse kehittelemäni "Fazerina"-kakkutäyte. Siinä on: 2 dl kuohukermaa vaahdotettuna, 1 prk appelsiini-tuorejuustoa, 1 levyllinen Fazerin sinistä sulatettuna, hieman sokeria ja 1 appelsiinin raastettu kuori. Lisäksi molempiin väleihin loruuttelin lisäkostukkeeksi valmista suklaakastiketta. Aika kivanmakuinen siitä tuil! Muutoin peruskostutus on maitokaakaolla. Päällä on sokerikreemi sekä mustan marsipaanin ja sokerimassan sekoitus. Onnea meidän esikoiselle! <3>

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Saksofoni-kakku

Sukulaistyttö vietti 9-vuotissynttäreitään ja koska on juuri aloittanut upean instrumentin - saksofonin - soiton, tuli kakkuun tietysti tuo soitin. Hieman yksinkertaistin soitinta koska sehän on oikeasti täynnä nippuloita ja nappuloita. Saksofonin tein sokerimassasta, kakun päällinen on kaulintamassa. En tykännyt kaulintamassasta, se oli jotenkin kovaa ja kumimaista. Päädyn tästedes taas sokerimassa-marsipaani-yhdistelmään! Sisällä on 7 munan suklaapohja ja suklaa- ja mansikkamousset. En halunnut tehdä liian ilmeistä ratkaisua: nuotteja tulemaan saksofonin sisältä. Niinpä se soittaa tähtiä..."Shoot for the stars". Kimalletta en säästellyt tällä kertaa. :-)

Onnea ihanalle neidille!

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Kesäinen marjakakku

Tämä jälkkärikakku syötiin tänään - tai no, ei tämä oikeastaan ole edes kakku vaan torttu. Pohjalla suklaakakkupohja (ohut) ja päällä kermavaahto+Mascarponejuusto+yhden sitruunan mehu. Sitten marjoja ja valkosuklaata, kostutus vaniljamaidolla. Ihanaa kesää!

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Lomakakku töihin

Tämä lomakakku on tehty Arla-Ingmannin reseptillä, mutta päällinen on marsipaania. Tuo ohjeen valkosuklaakuorrutus ei koskaan jähmettynyt veitsellä siveltäväksi: koko yön jääkaapissa oltuaan siitä on tullut korkeintaan kastiketta. :-/ Eli hätäratkaisu oli sitten tehdä siihen marsipaanipäällinen. Tämmöstä peruskakkuahan tää.



Pian se alkaa: kesäloma! <3

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Pieni heppakakku

Tytön synttäreille tein pienen neljän munan kakun, jossa on sisällä perinteisesti mansikoita, mansikkahilloa ja kermavaahtoa ihan semmoisenaan. Kovasti pikku synttärivieraat tykkäsivät perinteisestä mausta! Päällä kermat ja sokerimassakoristeet.

Onnea pikkuiselle!

lauantai 12. toukokuuta 2012

Äitienpäivän pionikakku

Olen nähnyt näitä maalattuja kukkakakkuja netissä ja päätin kokeilla sellaisen tekoa äitienpäiväksi. Sehän olikin helppo ja nopea keino saada kakkuun näyttävyyttä! Sisällä on vaalea viiden munan kakkupohja sekä mansikkamousse molemmissa väleissä. Päällä on kaupan uutuus eli vaahtokarkin makuinen kaulintamassa. Pallerot on samaa massaa ja kuvan maalasin sekä pasta- että tomuväreillä ja niiden miljoonalla sekoitussävyllä melko paksulla siveltimellä. Tällä tekniikalla pystyisi tekemään mm. hääkakkuja aika nopeata tahtia!

torstai 12. huhtikuuta 2012

Salmiakki-synttärikakku

 Tässäpä oma syntymäpäiväkakkuni eiliseltä. Kuuden munan kakku on sisällä, salmiakkimousse ja päällä salmiakki-kick-kinuski. Koristeet sokerimassaa. Onnea...itselleni! :-)

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Passionhedelmä-hyytelökakku


Tämän hyytelökakun tein itselleni synttärikakuksi! Alun perin ajatuksenani oli yrittää tehdä mahdollisimman siisti ja kolmivärinen hyytelökakku, mutta ei tämä nyt ihan semmoinen ole....en saanut päällistä millään kirkkaaksi, vaan kiille nappasi aina mukaansa alla olevaa kermahyytelöä. No, ei voi aina onnistua. Sisällä on passionhedelmämoussea (säilykkeistä) ja valkosuklaamoussea. Päällä oleva kiille on passionhedelmämehua ja vihreää pastaväriä. Koristeina tällä kertaa hedelmiä sekä suklaapuikkoja. Ei ole oikein minulla intohimot näissä hyytelökakuissa, pidetäänpä taas niissä taukoa.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kirsikkapuu-kakku

Tämä kirsikkapuu-koristeinen kakku matkaa tänään kummityttömme 16-vuotissynttäreille. Kakun sisällä on viiden munan kakkupohja ja täytteenä kinuskimoussea (2 dl kuohukermaa, 1 prk vanilja-tuorejuustoa, 1 prk kinuskikastiketta, 2 liivatetta) sekä omenasosetta. Ei siis kirsikkaa! :-) Päällä on marsipaani-sokerikuorrute ja kirsikan rungon maalasin suoraan siveltimellä. Kirsikankukat tein meidänkin lähikauppaan tulleesta vaahtokarkkimassasta, mitä voisi kokeilla kyllä kakun päällekin. 

Lämpimät onnittelut Veeralle!




sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Paloauto-kakkukoriste

Sukulaispoika halusi kakkunsa päälle koristeen, jossa olisi paloauto, letku ja tikkaat. Tällainen siitä tuli.

Onnea Oliver!

lauantai 4. helmikuuta 2012

Matkalaukku-hääkakku


Tämä kakku matkustaa tänään kirjaimellisesti, sillä se päätyy matkustelevan hääparin kakuksi. Toivottiin matkailuaiheista kakkua, joten matkalaukku oli siihen sopiva malli. Halusin kuitenkin lisätä siihen kukkia, jotta kakku olisi hääkakkumaisempi. Kakun sisällä on 10 munan vaalea kakkupohja sekä valkosuklaa- ja limemousset. Päällä sitten sokerikreemi ja marsipaanipäällyste sekä marsipaani/sokerimassakoristeet. Päällisen laitto meni kätevästi osissa, koska saumat menivät remmien alle. Jännitti kovasti etukäteen, mutta aloitin aikaisin aamulla rauhallisesti, ja kun aikaa oli tarpeeksi, niin ei tullut paniikkia. Olen tähän kakkuuni oikein tyytyväinen.

 Kaunista hääjuhlaa ja onnea!

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Fifa 12 -kakku

Aina oppii...näiltä muksuilta...en tiennyt mikä on Fifa 12 ennen kuin nyt kun sain sen syntymäpäiväkakun aiheeksi. Jalkapallopelihän se on! No tällaisen minä siitä tein. Sisällä on 6 munan suklaakakkupohja ja täytteenä kerma-fasupala-Fazerin sininen -mousse. Päällä sokerikreemi, marsipaani sekä koristeet sokerimassasta. Alareunassa on pursotettua sokerikreemiä ruohona. Ainoa mikä jäi harmittamaan oli se, etten malttanut kirjoittaa noita 10-numeroita vaakatasossa vaan suoraan kakkuun, joten hieman vinksottavat.



Onnea oikein kovasti ihanalle Vertille!

perjantai 6. tammikuuta 2012

Star wars -kakku


Tämä kakku matkustaa kummipoikamme juhliin tänään iltapäivällä. Toiveena oli mitä tahansa Star Warsista, mutta lempihahmon sain ongittua selville ja se on mainio R2D2. Tein sen erikseen sokerimassasta, samoin kuin tähdet. Kakku on 6 munan pohjaan tehty ja sisällä on persikka- ja mangokuutioita diplomaattikreemin kera. Päällä on marsipaanin ja sokerimassan yhdistelmä sokerikreemin päällä. Ensimmäistä kertaa kokeilin spraymaalia ja jännitin miten se toimii ja hyvinhän se toimi! Alun perin piti tilata hempeän vaaleansininen, mutta vahingossa sainkin tämmöisen petroolinsinisen, joka lopulta toimii avaruusvärinä paljon paremmin. Tällä saa kivasti tehtyä vähän uudennäköistä pintaa.

Lämpimät onnittelut suloiselle Veikalle!