torstai 30. huhtikuuta 2009

Sasuke-kakku

Manga-sarjakuvan Sasuke-hahmo päätyi tähän 18-vuotiaan nuoren neidon kakkuun. Päivänsankari on japanilaisen piirrosmaailman ihailija, ja kakkuhaaste oli kyllä tosi mielenkiintoinen! Löysin Sasuken kuvan googlettamalla, hänestä saa lisätietoja täältä. Sasuke on maalattu marsipaanille, päällä on vähän hopeapulveria (otsapanta). Kakku on kuuden munan kakku, jossa on sisällä salmiakkitäyte. Arvelin sen sopivan hyvin sekä nuorelle naiselle että sarjakuvamaailmaan.

Reunat ja pursotukset on värjättyä sokericremeä, ja ensimmäistä kertaa kehittelin itse uuden pursotustyylin (ainakin luulen niin). En halunnut mitään, mikä viittaa romanttiseen, paremminkin hain vähän kovaa ja futuristista tyyliä, joten keksin kokeilla edestakaista pursotusta tällä lehtityllalla. Pidin tylaa ikään kuin väärin päin eli siten, ettei keskelle tullut lehtiruodetta, vaan pursotus lähti semmoisena pienenä "vuorena". Liikutin tyllaa edestakaisin, niin se teki tommoisen siksakmaisen kuvion. Sivulle vielä leikkasin mustaksi värjätystä marsipaanista ikään kuin kaupungin silhuetin - jälleen kerran hain kovaa, synkkääkin vaikutelmaa. On se kumma, miten vähän tykkään harmaasta sisustuksessa ja vaatteissa ja miten nätti on harmaa kakku! Ei hetimmiten yhdistäis harmaata väriä ja synttärikakkua toisiinsa, mutta tämän olen ennenkin joutunut toteamaan: harmaat pursotukset on kivannäköisiä.

Onnea päivänsankarille ja oikein mukavaa vappua kaikille!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Nukkumatti-kakku

Tässä on huomenna aamulla päiväkodin pyjamabileisiin kakku. Päiväkodissamme vietetään vappua unijuhlien merkeissä, mikä on loistava idea! Kestävän kehityksenkin mukainen, sillä kenenkään ei tarvitse ostaa juhliin naamiaisvaatteita. Kakkuun tuli seuraavanlainen sisälmys: 2 prk mansikkakermaa vispattuna, lisäksi puolikas vaniljarahkapurkki joka oli jäänyt jääkaappiin ja yksi jälkiruokakupillinen mansikoita soseutettuna sekä sokeria. Lisänä sitten 6 liivatelehteä tukevoittamaan sisälmystä. Päälle ei riittänyt kerma pursotuksiin asti, mutta se oli toisaalta hyväkin, sillä kakkukupuun ei välttämättä olisi mahtunut nätisti yhtään runsaspursotuksisempi kakku. Unihiekkaa tuli sitten myös reunoille!
Päälle laitettiin vielä kaapista löytyneitä sinisiä ja valkoisia kukkia - vaikkapa unikukkia.

....on sillä siniset tossut, ja niillä se sipsuttaa...

Haisuli-kakku

HÄHHÄHHÄÄÄÄ! Ystäväni kaksivuotias pikkumies täyttää tänään kaksi vuotta ja koskapa on ylen ihastunut Haisuli-mukiinsa, toiveena oli Haisuli-kakku. Kakusta ei toivottu kovin isoa, joten tein sen lasagnevuokaan. Alla ja yllä on puolikas tavallinen kääretorttupohja, välissä salmiakkimousse seuraavalla yhdistelmällä: 2 dl kuohukermaa, 1 prk Flora Vanillaa (molemmat vispataan erikseen), sitten puolikas pussi turkinpippurimurskaa ja kuusi liivatetta. Laitoin liivatetta reilummasti, koska tiesin kakun täytteen joutuvan olemaan enemmän "itsekseen" kuin normaalisti, koska välissä ei ollut kolmatta kakkupohjaa. Kaikki koristeet on tehty marsipaanista - silmät, nenä ja suu sekä sarvet (?) aikaisemmin ja tänään jalat ja kädet. Jaloista tuli hieman lyhyet suhteessa Haisulin vartaloon, mutta en halunnut juhlavieraiden joutuvan syömään pelkästä marsipaanista tehtyjä paksuja koipia! :-D


Harmi ettei minulla ole mitään isompaa, vaikkapa lasista alustaa näin isolle kakulle. Jouduin kehittelemään alustan pahvista, elmu kelmusta, foliosta ja leivinpaperista, jolloin alusta ei ole kovin nätti. Leivinpaperia on kuitenkin pakko olla kakun alla, ettei leikkaa lautaselleen foliota. Tympäisee sitten kun sitä repsottaa tuolta alareunasta...pitänee harkita jotain teetettyä lasialustaa näille leveille kakuille!

ONNENRUTISTUS KALLELLE!

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Ruskeasävyinen kihlajaiskakku

Tässä on tänään juhlittavien kihlajaisten kakku, jota varten oli muutamia toiveita. Kakusta toivottiin ruskeasävyistä, romanttista ja "Pentikin tyylistä", mikä oli kyllä kiinnostava haaste. Kakku itse on kuuden munan suklaakakkupohja, ja täytteenä on Ulla Svenskin Unelmakakut-kirjan mantelikinuski-täyte puolitoistakertaisena. Siis valkosuklaa-daim-täyte. Kostutin kakun maitokaakaolla. Päälle tein tämän kreemin (kakkukreemi), ja värjäsin sitä aika reilusti valkoisella Wiltonin värillä, jotta sain sen vaaleammaksi. Oikein kiva tuttavuus, tosin vaniljaesanssinkin läpi maistui vähän voi (en käyttänyt vaniljatankoa kuten ohjeessa vaan tiputtelin vaniljaesanssia vaahdottamisvaiheessa). Mutta sillä saa upeaa pintaa aikaiseksi eikä tarvitse koko ajan pelätä, että kerma jotenkin lötsähtää tai puuroutuu! Pitää sitten itsekin maistella, että miten se sopii daim-täytteen kanssa.

Kaikki kukat on marsipaania, ja olen kukista erityisen ylpeä. :-) Värjäsin kaikki kukat samalla Wiltonin ruskealla pastavärillä, eri sävyasteita käyttäen. Valkoisiin kukkiin ja lehtiin on suhuuteltu kimallusta. Lisäksi käytin koristeluun spritsattuja suklaakiemuroita sekä pähkinärouhetta. Kyltin tekstin valitsi kihlapari itse, koska kihlautuivat romanttisesti Pariisissa. Ensimmäinen kakkuni, jossa ei ole siis kermapursotuksia - yritin ihan rehellisesti sanottuna jäljitellä FantaSiinan uniikkia tyyliä. :-D Olen itse tähän kakkuun oikein tyytyväinen, sillä se on itsellenikin aivan uudenlainen.

Kakku ennen koristelua:

Rakkaat onnittelut kihlaparille!
* Tässä vielä kommentit syömisen jälkeen: kreemi oli oikein hyvä valinta kakkuun! Mitenkään ei jäänyt kaipaamaan siihen perinteistä kermaa, kun tuo sisälmys oli aikamoisen kermamaista ja pehmeää. Kreemin maku ei ollut ollenkaan hassumpi. Taisin löytää uuden suokkarin!

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Nukkumatin kuva

Ensi viikolla päiväkodissa järjestetään pyjamajuhlat, ja sinne ajattelin viedä syötäväksi uniaiheisen kakun. Siitäpä idea sitten Nukkumattiin, ja tässä on marsipaanille maalattu kuva. Suhteeni kakkumaalauksiin muuttui radikaalisti sen jälkeen kun tajusin sen olevan marsipaanille helpompaa kuin mmf:lle, jota en saanut millään sileäksi ja jossa värit käyttäytyivät hankalammin. Lisäksi valkoinen Wiltonin väri on antanut uusia ulottuvuuksia pastellisävyihin ja mahdollistanut valkoiset kohdat.

torstai 16. huhtikuuta 2009

Viimeinen SLY-pakettini saapui

Jihuu, tänään sai taas avata paketin. :-) Paketti olikin tällä kertaa postilaatikossa, olipas se kätevää. Sain jälleen ihanan lahjan, joka sisälsi:

-nonparelleja (aina tarpeellisia)
-lapsille pienet kevätpatukat (jes, äiti nää on marmeladia!)
-salmiakkisuklaapatukka (taidan rikkoa karkkilakkoni)
-kolme mahtavaa levyä suklaata: maitosuklaata, tummaa suklaata ja pähkinäsuklaata (seuraavaan kakkuun tarvitaankin tummaa)
-kruunu/muffinsimuotti pikkuleipiä varten (koristeluinto nousee)
-kreikkalaista halvaa (mulla on yks ihana halvajäädykeresepti)
-vanilja-aromia (laitan tätä ehdottomasti reilun viikon päästä kihlajaiskakun kreemiin mausteeksi)
-hauska koirakortti

SLY:kseni paljastui Leena Iloista leivontaa -blogista. Kaunis kiitos Leena, olet osannut mahtavasti löytää erikoisia ja mieleisiä tuotteita pakettiini. Linkitän sivusi tästedes myös! Mukavaa kesänodotusta sinulle ja perheellesi!
SLY 7 jää minulta väliin, katsotaanpa jos joskus myöhemmin innostun taas lähtemään rinkiin mukaan.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Tyttövauvan ristiäiskakku

Tänään juhlitaan pienen Silvia-tytön kastejuhlaa, ja hänelle haluttiin pääsiäisestä muistuttava tytön hempeä kakku. Kakku on jälleen kuuden munan pohjaan rakennettu valkosuklaa-vadelmamoussekakku, kostutus spritella. Päällä on marsipaanilevy, muutoin pursotukset ja reunat vispikermaa. Koristeet kaikki marsipaanista. Pupujussista olisin halunnut vähän söötimmän vielä, mutta parhaani tein! :-)

Onnea Silvialle ja koko perheelle!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Pääsiäisen ilon kakku

Tämän kakun tein itselleni synttärikakuksi ja tarjoilen sen lähisuvulle tänään. Kakkupohja on kuuden munan vaalea kakkupohja ja sisällä on limemoussea sekä ripoteltuna sen sekaan vadelmia sellaisenaan. Kakun päälle on sivelty sokerikreemi ja päällä on marsipaanikuorrute sekä marsipaanikoristeita. Lehdet on pursotettua pikeeriä. Alapursotukset ovat kreemiä. Minä olen tähän kakkuuni tosi tyytyväinen, kaikki meni niin nappiin kuin mennä vain saattaa. :-) Nyt uskaltaudun tekemään muillekin näitä marsipaanipäällysteisiä kakkuja kun olen tajunnut miten ne tehdään. Kuvissa kakku on erikoisen oranssi, vaikka itse asiassa se on livenä ihan keltainen.

Siunattua pääsiäisjuhlaa kaikille!

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Salmiakki-synttärikakku

Huomenna vien työkavereilleni (taas kerran) kakkua, tällä kertaa ihan oikeasta syystä eli omien synttäreideni vuoksi, joita vietän loppuviikosta. Työkaverit saavat silti olla aina koekaniineja, testaan heillä tällä kertaa mm. sitä, miten nopeasti kukat ja sokerikoristeet antavat väriä ympäröivään kermaan, jos kakku tehdään kokonaan valmiiksi jo edellisenä iltana. Näitä tieteellisten kokeiden tuloksia on hyvä hyödyntää sitten myöhemmin! Kakku on jälleen salmiakkikakku, koska se on oma lempparini makunsa puolesta. Pohja on kuuden munan vaalea pohja, ja täytteenä on siis salmiakkimousse, päällä kick-kinuski. Kukat ovat sokerimassaa, lehdet on pursotettu pikeeristä aikaisemmin leivinpaperille. Kerma on tuttua Flora Vispiä.

Jätin kerman vähän löysemmäksi kun halusin kokeilla, tulisiko siitä kauniimpi pursotusjälki - no ei tullut, huomasin! Tämän vuoksi korinpohjapursotukset eivät aivan onnistuneet nappiin. Ja taas yksi oppi takaraivoon.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Ensi viikon kakkukukkasia

Ensi viikolla juhlin omia synttäreitäni useaan otteeseen ja kakkuja varten olen tehnyt kukkasia valmiiksi. Vielä olisi yksi kakku, johon en ole koristuksia miettinyt, mutta josko tällä kertaa kelpuuttaisin jotain kaapissa olevia vanhoja kukkia? Tuppaa aina tekemään mieli tehdä uusia ja uusia...

*nyt vasta älysin, että nuo violetit kukathan minä olen jo kertaalleen täällä esitellyt! Mutta ehkei se ole niin vakavaa...hajamielisyyttä havaittavissa.

Kaunista palmusunnuntaita!