keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Koristeet ristiäiskakkuun

Tein koristeet naapurustoon syntyneen pikkuvauvan ristiäiskakkuun, itse kakun tekee äiti itse kun juuri sinä viikonloppuna en ehdi sitä leipomaan. Äiti pyysi kakkuun samanlaisia koristeita kuin tässä kakussa, mutta nallen syliin toivottiin jalkapalloa perheenisän pyynnöstä. :-) Vauvan isoveljet kun ovat kovia pelaamaan. Lisäksi tein kaksi ruusua ja yhden päivänkakkaratyyppisen kukan, jotka vauvan äiti voi sitten asetella kakkuun mielensä mukaan. Kaikki koristeet marsipaania, ja pinnalla kukkasissa sinisävyistä rainbow dustia. Jalkapallosta yritin ottaa mallia googlesta, mutta taisivat silti nuo leikkaukset mennä vähän mönkään... ;-)

Onnea suloiselle vauvalle naapuriin!

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Hääkakut

Tässä ovat elämäni ensimmäiset hääkakut. Ongelmitta ei totta vie tästä urakasta selvitty, sillä kakkujen piti olla alimman harjoitushääkakun näköisiä, kokonaan marsipaanilla kuorrutettuja. Perjantai-iltana huomasimme kuitenkin anopin kanssa, että täytteiden kera hääkakuista tuli kaikista niin korkeita, että emme saisi niihin kaulituksia kauniisti ja paksusti niin isoa marsipaanilevyä. Voi mitä olisin antanut siinä vaiheessa valmiiksi kaulitusta marsipaanilevystä! Mutta pikaisesti sitten vaan kerman ostoon ja laitoin marsipaania vain kakkujen päälle ja sivulle suorat kermat. Ei hätää, sitten ajelemaan hääpaikalle. Yöksi sain ne isoon jääkaappiin, joka osoittautuikin liian lämpimäksi seuraavana päivänä - kakut olivat alkaneet sulaa. Reunapursotuksia oli tipahdellut, päällysmarsipaani oli alkanut vetistyä ja kukat olivat märkiä. Onneksi sentään sain pelastettua tilanteen suurin piirtein, ja kakut näyttivät pöydässä ihan hyvältä!

Kakut ovat kuuden munan kakkupohjia, sisällä lime- ja valkosuklaamousset. Päällä marsipaanililjat ja muratinlehdet, lisäksi maalasin tummanvihreällä kakkuihin koukeroita. Laitoin vielä juuri ennen syömistä kakkuihin sokeritimantteja, jotka eivät näy tuossa yläpuolelta otetussa kuvassa, koska otin sen kotona. Ihaninta on tietysti se, että kukaan muu koko hääväestä ei huomannut kakuissa mitään vikaa eivätkä tienneet miltä niiden alun perin piti näyttää, olin ainoa joka puri kynsiään nurkassa. :-D Lisäksi oli kiva kuulla, että kakku maistui hyvältä kaikkien mielestä. Ja parasta on tietysti, että pääsin kauniisiin, tunnelmallisiin häihin.

Onnea rakas hääpari!

Tässä kuva vielä harjoitushääkakusta, jonka tein kolme viikkoa sitten. Kokoa ilmeisesti oli strategisesti sen verran vähemmän, että sain siihen marsipaanipäällysteen aivan ongelmitta.