lauantai 1. elokuuta 2009

Kaksi lehmäkakkua

Tuttavani tytär valmistui agrologiksi ja on lehmäfani, joten kakkujen teemaa ei kauan tarvinnut miettiä. Toiseen kakkuun toivottiin Valion lehmää ja toiseen suomenkarjan lehmän kuvaa. Kuvat maalasin marsipaanille, ja koristeet ovat mmf:ää (sinisen kakun kiemurat) ja marsipaania (kukat ja lehdet). Kakut ovat molemmat kuuden munan pohjiin tehdyt, ja sinisessä kakussa on valkosuklaa-daim-täyte ja vihreäsävyisessä kakussa on mansikkamousse-valkosuklaamousse-täyte.
Sitten tultiinkin ongelmaan, kun kakkujen tuli olla niin laktoosittomia kuin suinkin mahdollista. Ostin laktoositonta vispikermaa, jota en yksinkertaisesti näillä helteillä saanut vaahdottumaan. Se ei vispautunut lainkaan, vaan muuttui voiksi hetken päästä. Jaiks! Sitten päätin, että koska se ei onnistu kermasta, on pakko turvautua sokerikreemiin, jota sitten yömyöhällä vielä rupesin tekemään - onneksi oli suolatonta voita jääkaapissa! Sekään ei ole tietysti laktoositon vaihtoehto, mutta tässä tilanteessa paras ratkaisu kuitenkin. Vihreän kakun koripursotukset onnistuivat mielestäni todella hyvin kun hoksasin aiempien koripursotusteni olleen vähän harvoja.

Onnea vastavalmistuneelle!

22 kommenttia:

  1. Kyllä on taidokkaasti maalatut kuvat,varsinkin ensimmäiseen tarvitaan rutkasti taitoa.

    VastaaPoista
  2. Voi miten mansikit näyttää suloisilta =O) ihan super hieno koristelu idea tossa alemmassa kakussa noi mmf kiehkurat tossa ala reunassa, nappaankin kiitos idean mukaani =O)))

    VastaaPoista
  3. Kuvat ovat tosi hienot, mutta silmiin pistävät nuo sarvet. Suomenkarja on nupoa, riippumatta mistä ovat kotoisin!
    Pia ;o)

    VastaaPoista
  4. Ahaa! Eli kakun saaja ei varmaan mulle kehdannut sitä sanoa. :-) Kaupunkilaisen moka...

    VastaaPoista
  5. Siis vautsi miten hienot kakut :)

    VastaaPoista
  6. Ehdotomasti kaunein lehmäkakku jonka olen nähnyt =o) Tuo lehmä on niin aidon näköinen että voisi luulla valokuvaksi! Olet kyllä taitava =o)

    VastaaPoista
  7. Aivan loistavavat!!! Erityisesti ekan kakun kuva♥

    VastaaPoista
  8. Oi voi wau, miten hieno tuo vihreä kakku onkaan, todella hienoa työtä!

    VastaaPoista
  9. Tosi hienot kakut, etenkin vihreän maalaus. Sinisessä taas nuo kiehkurat ovat loistavat.

    VastaaPoista
  10. Upeat kakut, kerrassaan! :)

    Jos on kovin helteistä, kannattaa kerma vispata jäähauteessa. :)

    VastaaPoista
  11. Ihanat lehmäkakut! Ensimmäisen värimaailmasta tykkään erityisesti, on niin kesäinen!

    VastaaPoista
  12. Tosi näyttävät ja upeat kakut. Nuo siniset kiehkurat ovat hauskat.

    VastaaPoista
  13. Mahtavat lehmäkakut, pidin myös ensimmäisen väreistä ja taitavasta maalauksesta erityisesti :)

    VastaaPoista
  14. Onpas aivan ihanat ammu-kakut <3

    etenkin tuo ylempi kakku ja siinä hallitsevat värisävyt ihastuttavat <3 Loistavaa kädentyötä !!

    VastaaPoista
  15. Toooosi söpöt lehmäkakut! :)

    VastaaPoista
  16. ammut on ihania ja nuo kakut myös ilo silmälle ja varmaan tosi herkullisiakin!

    VastaaPoista
  17. Äärettömän mahtavat kakut! Hieno koripursotus ja tuon alemman kiekurat on ihanat, samoin kuin mua miellyttää tuo sileä reuna ja lehmän heittelemät kukat!

    VastaaPoista
  18. mistä aineesta mahtaapi olla tuo lehmä tehty? ps: todella hieno kakku (:

    VastaaPoista
  19. melkoiset utareet "valion lehmällä"! vaikka semmoisia ne kait nykyään taitavat olla todellisuudessakin, kun joutuvat liivejäkin käyttämään...

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!