Lämpimät onnittelut kummitytölleni!
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
Auringonkukka-rippikakku
Ihana kummityttöni pääsee tänään ripille ja hänelle tein tietysti juhliin kakun. Toiveina oli auringonkukkia ja lehtiä, jotka eivät olisi vihreitä. Sisällä on 10 munan vaalea pohja, jossa on alempana mansikka-raparperimoussea (mistään ei saa nyt suomalaista mustikkaa!!) ja yläpuolella valkosuklaamoussea. Pursotukset Flora Vispin ja rahkan yhdistelmää, ja kaikki koristeet tein sokerimassasta. Muutaman ostolehden laitoin mukaan, koska en ole harjaantunut suklaalehtien tekijä.
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
Persikkahyytelökakku
Tämän persikka-valkosuklaahyytelökakun tein Tupperware-kutsuille viime viikolla. Joku blogisti tämän juuri teki enkä nyt muista että kuka, kiitos kuitenkin hyvästä reseptistä! :-)
sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
Onkiva ukki
Tämän kakun vien tänään apelleni, joka juhlii 65-vuotissyntymäpäiväänsä. Halusin tehdä hieman erilaisen kakun, hieman lapsellisen ja hassun. Niinpä päädyin tekemään ukin ongelle mökin laiturille. Vonkale onkin aika iso! :-) Kaikki koristeet olen tehnyt sokerimassasta, ja kakun päällinen on sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta. Onki on grillitikku ja ranta keksimurua. Sisällä on kuuden munan peruspohja, tuoreita suomalaisia mansikoita sekä diplomaattikreemiä. Sydämelliset onnittelut ihanalle ukille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)