Tein elämäni ensimmäisen baby shower -kakun, jota varten minulla oli jos jonkinlaisia suunnitelmia. Masukakkua? Vauvakakkua? Pupupakkua? Lopulta mieli teki eniten tehdä ihan peruskermakakkua, jossa olisi kukkia ja vauvantossut. Aavistuksen tästä tuli nyt ristiäiskakun näköinen, mutta ei se mitään! :-) Jotenkin vaan nyt ei ollut hassu kakku -olo. Sisällä kakussa on vaihteeksi sacher-kakkupohja, jonka kostutin maitokaakaolla. Välissä on kermavaahto, johon sekoitin sulatetun Fazerin marjat -suklaalevyn, vaniljanmakuisen tuorejuuston sekä lorauksen mansikkalikööriä. Sekaan sekoitin paljon tuoreita mansikoita. Koristeet ovat sokerimassaa ja tossut marsipaania. Tossut muistuttavat enemmän kananmunia kuin söpöjä vauvantossuja, mutta asiayhteys kuitenkin helpottanee niiden tunnistusta. ;-)
Onnea odotuksen loppuun ja kyltinkin mukaisesti: tervetuloa sukuun, vauva!
keskiviikko 28. heinäkuuta 2010
perjantai 23. heinäkuuta 2010
Tyynyliinakakku
Tämä kakku tarjoillaan huomenna lapsuudenystävilleni, jotka tulevat meille kylään lapsineen. Olen jo pitkään halunnut testata brush embroidery -tekniikkaa nimenomaan voikreemillä, ja tässä tuli tilaisuuteni. Lisäksi samaan kakkuun pystyin ottamaan mallia pitkäaikaisesta ihastuksestani: Ikean koristetyynynpäällisestä. Sohvalla kun tämä tyyny on muistuttanut minua pitkään tästä kiinnostavasta kakunkoristelutekniikasta. :-) Kakku on kuuden munan kakku, jossa on täytteenä tuorejuusto-kinuskikermaa, tuoreita mansikoita sekä lemon curdia. Päällä on voikreemin päällä marsipaani, jonka värjäsin valkoiseksi.
Sitten tein pieniin minigrip-pusseihin erivärisiä kreemejä samasta kakkukreemistä, jonka laitoin marsipaanin alle ja rupesin pursottelemaan. Minigrip-pussit eivät olleet mitenkään erityisen loistavia tähän puuhaan, sillä joskus turahti liikaa ja joskus liian vähän ja joskus liian kulmikkaasti. Vihreät lehdet vähän tursottavat, niihin tuli kreemiä turhan paksusti. muutoin olen kakkuun silti tyytyväinen! Tämä on siitä kätevä koristelutekniikka, että etukäteen ei välttämättä tarvitse tehdä kymmenittäin kukkia, vaan koristelusta saa näyttävän samana päivänä ilman valmiita koristeitakin. Lisäksi tämä kestää jääkaapissa täysin muuttumattomana seuraavaan päivään.

maanantai 19. heinäkuuta 2010
Kaksi tuliaista meren takaa
Ystäväni Yhdysvalloista toi minulle tuliaisina kaksi kivaa leivontalahjaa, toinen on suloiset silikoniset kukanmalliset muffinivuoat, joita en ainakaan itse ole bongannut vielä täältä. Lisäksi sain lahjaksi leikkurit, joilla voi tehdä piirakkaan kuvioita. Toisaalta minusta näillä voi tehdä kuvioita myös marsipaanista, että ei muuta kuin kokeilemaan vaan! Muffinivuokia käytän jo tänä lauantaina. :-)
perjantai 9. heinäkuuta 2010
Kirjojen ystävän kakku
Kirjojen keräilijä, sotahistoriasta kiinnostunut ja itse nikkaroiva - siinä oli tämän kakun saavan sankarin tärkeimpiä piirteitä. Niitä kaikkia yhdistelemällä tein tämän ison 10 munan kakun, johon tein päälle kirjoja, jotka kertovat samalla muista sankarin harrastuksista kansilehdillään. Kakun erityispiirteisiin luetaan myös se, että kakku syödään vasta huomenna, joten sen piti olla erityisen kestävä. Tein sen (toivottavasti) normaalia kestävämmäksi seuraavin keinoin: laitoin marsipaania hieman paksummasti päälle ja sen alle voikreemin, jonka ulotin myös kakun reunoille kerman alle, värjäsin kerman samanväriseksi kuin päällysmarsipaanin, jotta valkoinen kerma ei ottaisi väriä, lisäsin pursotuskermaan purkillisen rahkaa, laitoin koristeita ainoastaan marsipaanin päälle, etteivät ne kostu kermasta ja lisäksi jätin reunat pursottamatta, jotta kakussa olisi mahdollisimman vähän valuvia elementtejä. Tosin täytyy sanoa, että tässä kuumuudessa nuo päällä olevatkin pursotukset rupesivat aavistuksen valumaan, joten toivoa sopii, että jääkaapissa kakku säilyy huomiseen moitteettomana!
Kakku on kostutettu Spritellä ja sen sisällä ovat kesäsuosikkini: lime curdia, tuoreita mansikoita ja valkosuklaa-vaniljakermavaahtoa. Sisälle käytin maun vuoksi kuohukermaa, päällyskermat ovat Flora vispiä. Kakku on mitoitettu reilulle 30 henkilölle, joten kermaa kului! Sisälle tein seuraavanlaisen kerman: 6 dl kuohukermaa, 2 prk vanilja-tuorejuustoa ja 2 levyä Pandan valkosuklaata. Päällä puolestaan on 3 purkkia Flora Vispiä ja 1 purkki rahkaa ja kaikki meni! Koristeet ovat pääosin sokerimassaa, mutta lehdet tein marsipaanista. Värjäsin kerman ja marsipaanin tällä kertaa Wiltonin tummansinisellä pastavärillä, mutta mielestäni se oli aika lähellä turkoosia, vaikka yritinkin saada aikaiseksi ihan rehellistä sinistä. Väriä olisi ilmeisesti pitänyt olla vielä enemmän. Alla vielä vaihekuva.
Lämpimät onnittelut ja ihanaa, helteistä syntymäpäivää huomiselle!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)